Tutustu nyt Rakennuslehteen 3 kk veloituksetta!

Vieläkö Lehdon nimi jää rakentamiseen?

Tietoa kirjoittajasta Tapio Kivistö
Päätoimittaja, tapio.kivisto@sanoma.com
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset
Kuuntele juttu

Yksi ympyrä rakentamisen lähihistoriassa sulkeutuu, kun rakennusyhtiö Lehto Group kertoi viime viikolla yhtiön perustajan ja suuromistajan Hannu Lehdon palaavan yhtiön toimitusjohtajaksi. Tosin rakennusyhtiömääritelmä ei enää Lehdon kohdalla ole kuvaava, sillä yhtiön rakentamisliiketoiminta on käytännössä tämän vuoden vaiheiden jälkeen loppunut.

Samalla kun Hannu Lehto ottaa taas ohjat, Juuso Hietanen lähtee yhtiöstä. Bonavasta tullut Hietanen yritti muutaman vuoden aikana monin konstein kääntää kriisiyhtiöksi valahtaneen Lehdon kurssia, mutta tulokset jäivät lopulta laihoiksi. Loppuvaiheisiin kuului muun muassa salaperäiseksi jääneen eurooppalaisen rahastoyhtiön ilmaantuminen ostotarjouksen kanssa. Sekään ei toteutunut, ja rakentamisesta vastanneet yksiköt haettiin konkurssiin tai myytiin.

Nyt jäljellä on lilliputiksi hyytynyt yhtiö, jota haetaan yrityssaneeraukseen. Hannu Lehdon mukaan yhtiölle pohditaan nyt uutta alkua ja uusia toimialoja. Jää niin sanotusti nähtäväksi, miten yritykselle käy – vai käykö kuinkaan.

Myös Hannu Lehdolle itselleen yhtiön tapahtumat ovat olleet melkoista vuoristorataa. Tärkeimmät kumppanit lähtivät yhtiöstä juuri ratkaisevalla hetkellä nousun huipulla ja ennen pitkää kurssilaskua. Loppusuoralla perustaja tuntui muuttuneen jossain määrin taakaksi yhtiölleen, kun vuonna 2022 Lehto joutui siirtymään ilmeisesti rahoittajien vaatimuksesta hallituksen puheenjohtajan paikalta rivijäseneksi.

Kuluneen vuosikymmenen hurjasta rakentamisen noususta ja rajusta laskusta jää historiankirjoihin yhtenä kuvaavana tapahtumasarjana juuri Lehdon tarina: kova kasvu, joka muuttui hallitsemattomaksi, ja yhtiön pörssiarvon sukellus tähdistä pohjamutiin.

Myös muut isot rakennusliikkeet ovat saaneet käynnissä olevassa laskusuhdanteessa koviakin kolhuja, mutta ne näyttävät selviytyvän kohtuullisesti kohti tulevaisuutta.

Arvottomaksi muuttunut Lehto Group kutistaa entisestään pörssilistattujen rakennusalan yhtiöiden listaa. Jäljelle jäävienkin arvo on tipahtanut kovin alas – monin paikoin alemmaksi kuin niiden omaisuuden arvo. Kirittävää siis riittää. Lehdon tarinasta otetaan varmasti opiksi, kun nousu taas alkaa. Syytä olisi.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Vieläkö Lehdon nimi jää rakentamiseen?”

  1. On ihan uskomatonta, että rakentamisen haasteita ei tunneta. Helppo on liikevaihtoa aluksi kasvattaa
    rahan ahneuksissa. Entäs sitten?

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Tapio Kivistöhttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/tapio-kivisto/