Cityconin toimitusjohtaja vaihtuu keväällä

Kauppakeskuksiin keskittyvän kiinteistösijoitusyhtiö Citycon Oyj:n toimitusjohtaja vaihtuu ensi keväänä. Petri Olkinuora jatkaa yhtiön toimitusjohtajana 23. maaliskuuta 2011 pidettävään yhtiökokoukseen asti, jolloin hänen seuraajansa on valittu. Seuraajan valintaprosessi on käynnissä. Olkinuora totesi lehdistötilaisuudessa, että toimitusjohtajan tehtävien jättäminen on hänen ja yhtiön hallituksen yhteinen päätös.

Schneider Electric sopi kahden kunnan kiinteistöjen energiatehokkuuden kohentamisesta

Energianhallinnan asiantuntijayritys Schneider Electric on 20. joulukuuta allekirjoittanut sekä Ilmajoen että Asikkalan kunnan kanssa sopimukset niiden kiinteistöjen energiatehokkuuden kohentamiseen tähtäävistä toimista. Asikkalan hankkeen arvo on noin 1,8 miljoonaa euroa, josta noin 50 prosenttia on kunnan korjausvelkaa vähentäviä investointeja. Ilmajoen kunnan hankkeen arvo puolestaan on noin 1,2 miljoona euroa, josta lähes 440 000 euron osuus vähentää kunnan korjausvelkaa.

Kaleva: Sisäilmaongelmien syy ei usein olekaan homeessa

Suomessa tehdään paljon turhia homekorjauksia, sillä rakennuksia vaivaavien sisäilmaongelmien syy ei usein olekaan homeessa, kirjoittaa Kaleva. Lehden haastatteleman asiantuntijan mukaan suurin syyllinen ongelmiin on muovimattojen ja kosteuden yhteisvaikutuksesta syntyvässä 2-etyyliheksanoli-nimisessä yhdisteessä.

Varma myy lähes 100 miljoonan euron kiinteistöt rahastolle

Keskinäiseltä Työeläkevakuutusyhtiö Varma myy 49 kohteen kiinteistöportfolion Amplion Asset Management Oy:n perustamalle uudelle ARIF I Ky -kiinteistöpääomarahastolle. Kohteet ovat pääsääntöisesti liiketiloja, ja niiden vuokrattava pinta-ala on yhteensä noin 127 000 neliömetriä. Hankitun portfolion investointiarvo on lähes 100 miljoonaa euroa.

Etera myi kolme palvelutaloa kiinteistörahastolle

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera on myynyt perjantaina 17. joulukuuta tehdyllä kaupalla kolme palvelutaloa hoiva-alan kiinteistöihin erikoistuneelle EPI Healthcare I Ky -kiinteistöpääomarahastolle. Palvelutalot sijaitsevat Hämeenlinnassa, Oulussa ja Tyrnävällä, ja ne ovat valmistuneet loppuvuodesta 2009. Taloissa on yhteensä 94 asukaspaikkaa. Eteran kiinteistöjohtaja Timo Sotavallan mukaan palvelutalojen velaton kauppahinta on reilut 10 miljoonaa euroa.

Technopolis ja Savonia neuvottelevat 33000 neliön tiloista Kuopiossa

Teknologiakeskuksiin erikoistunut kiinteistösijoitusyhtiö Technopolis neuvottelee merkittävästä aiesopimuksesta tilojen vuokraamiseksi Savonia-ammattikorkeakoululle Kuopiossa. Savonian yhtymähallitus hyväksyi Technopoliksen tarjouksen vuokrasopimuksesta aiesopimuksen pohjaksi kokouksessaan 16. joulukuuta. Hyväksytty tarjous koskee yhteensä 33 000 neliön tiloja.

Rakentajien kannattavuus kohenee kansantalouden kustannuksella

Rakentajat tekevät tällä hetkellä tiliä Suomen kansantalouden kustannuksella. Näin toteaa rakennusalan suunnittelu- ja konsulttitoimisto Haahtela Yhtiöt tuoreimmassa katsauksessaan. Konsultin mukaan kannattavuus on kohentunut sekä asunto- että toimitilarakentamisessa, kun myynti- ja tuotantohintojen välinen ero on kasvanut suureksi. Samalla kansalaisten velkaisuus on noussut huolestuttavalle tasolle. Lisäksi Haahtela varoittaa kiinteistöomaisuuden arvon alenemisen uhasta.

Rajoituksista vapautuneita ara-vuokrataloja myyty ja vuokrattu markkinahinnoin

Merkittävä osa rajoituksista vapautuneista valtion tukemista arava- ja korkotukivuokra-asunnoista on muutettu omistusasunnoiksi ja vuokrakäytössä säilyneiden asuntojenkin vuokrat ovat nousseet lähelle markkinavuokria. Lähitulevaisuudessa rajoituksista vapautuvien asuntojen omistajat arvioivat asuntojen kuitenkin säilyvän vuokra-asuntoina myös jatkossa. Nämä asiat käyvät ilmi ympäristöministeriön Pellervon taloustutkimuksella teettämästä selvityksestä.