Citycon hyödyntää rakennuskustannusten laskua

Kauppakeskuksiin erikoistunut kiinteistöyhtiö Citycon Oyj haluaa hyödyntää laskeneita rakennuskustannuksia käynnistämällä uusia kehityshankkeita. Yhtiön kiinteistökannassa on runsaasti kehityspotentiaalia; useimpia olemassa olevia kauppakeskuksia voidaan kehittää ja laajentaa. Toimitusjohtaja Petri Olkinuoran mukaan orgaaninen kasvu on nyt oikea tie. ”Rakennuskustannukset ovat laskeneet selvästi, joten tilanne kannattaa hyödyntää.” Kasvua haetaan erityisesti Ruotsissa ja mahdollisesti myös Baltiassa.

Tapiola Pankki: Kaikki taantuman vaikutukset eivät vielä näy asuntomarkkinoilla

Tapiola Pankin tuoreen Arjen katsauksen asuntomarkkinoita koskevassa osiossa ennakoidaan, ettei Suomen asuntomarkkinoilla ole vielä nähty kaikkia taantuman vaikutuksia. Näin on siitä huolimatta, että rahoitusmarkkinat ovat elpyneet ja suurimpien kaupunkien asuntojen hinnat ovat jälleen kääntyneet nousuun kuluvan vuoden toisella neljänneksellä.

Hallinto-oikeus maksattaisi Spondalla yli 100 miljoonaa euroa verokuluja

Hallinto-oikeus on 15. syyskuuta hyväksynyt veroasiamiehen valituksen, jonka mukaan valtion kiinteistöyhtiö Sponda ei olisi saanut vähentää vuoden 2006 lopulla ostamansa Kapiteelin aiempia tappioita vuoden 2006 veroilmoituksessaan. Mikäli päätös jäisi lainvoimaiseksi, siitä aiheutuisi vuosilta 2006-2008 Spondalle noin 131 miljoonan euron verokulu lisättynä koroilla. Sponda aikoo valittaa päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Vaarallisen radonin torjuntaan uusia suosituksia

Pohjoismaiden säteilyturvaviranomaiset ovat päättäneet uusia suosituksensa tehostaakseen radonkorjauksia ja radonin torjuntaa uudisrakentamisessa. Tavoitteena on alentaa radonpitoisuuksia niin alas kuin mahdollista. Viranomaiset painottavat muun muassa tiedon jakamista. Asuntojen radonpitoisuudet ovat Pohjoismaissa maailman korkeimpia.

Rakli: Asuntovuokrien nousu hidastuu

Tuoreen barometrin mukaan kasvukeskusten asuntovuokrien kohoaminen näyttää hidastuvan selvästi parin vuoden kiivaan nousun jälkeen. Suurten vuokra-asuntojen kysyntä on edelleen heikkoa ja useat asiantuntijat uskovat niiden vuokrien jopa hieman laskevan. Valtion tukitoimet näyttävät purevan ja vuokra-asuntojen tarjonnan uskotaan kasvavan seuraavan vuoden aikana. Barometrikyselyn toteutti KTI Kiinteistötieto Oy Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto Rakli ry:n toimeksiannosta.

Sampo Pankki: Asuntojen hinnat pysyvät verraten vakaina loppuvuonna

Sampo Pankki arvioi tuoreessa suhdannekatsauksessaan, että asuntojen hinnat pysyvät loppuvuonna ja ensi vuoden alussa verraten vakaina. Siten pankki on samoilla linjoilla aiemmin syyskuussa oman asuntomarkkinakatsauksensa julkistaneen Suomen Hypoteekkiyhdistyksen kanssa.