Ara tutkii Nuorisosäätiön vuokrat ja rakennushankkeiden kilpailutuksen

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara suorittaa kuluvan syksyn aikana tarkastuksen nuorille aikuisille vuokra-asuntoja rakennuttavassa Nuorisosäätiössä ja sen omistuksessa olevissa kiinteistöyhtiöissä. Ara on jo pyytänyt Nuorisosäätiöltä kiinteistöyhtiöiden toimintaan liittyviä tietoja ja selvityksiä. Valtion tuki eli arava- ja korkotukilainat sekä niihin liittyvät avustukset on myönnetty kiinteistöyhtiöille, ei siis säätiölle.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara suorittaa kuluvan syksyn aikana tarkastuksen nuorille aikuisille vuokra-asuntoja rakennuttavassa Nuorisosäätiössä ja sen omistuksessa olevissa kiinteistöyhtiöissä. Ara on jo pyytänyt Nuorisosäätiöltä kiinteistöyhtiöiden toimintaan liittyviä tietoja ja selvityksiä. Valtion tuki eli arava- ja korkotukilainat sekä niihin liittyvät avustukset on myönnetty kiinteistöyhtiöille, ei siis säätiölle.

Ara haluaa selvittää tarkastuksessaan muun muassa sen, ovatko ara-asuntojen vuokralaiset maksaneet vuokrissaan sellaisia kustannuksia, jotka voidaan katsoa poliittiseksi tueksi. Lisäksi selvitetään, ovatko yhtiöt noudattaneet vuokraustoiminnassaan valtion tukeen liittyvää omakustannusperiaatetta ja ovatko vuokrat olleet kohtuullisia. Tällöin huomio kiinnitetään muun muassa kiinteistöyhtiöiden Nuorisosäätiön Isännöinti Oy:lle maksamien palkkioiden suuruuteen ja kohtuullisuuteen.

Nuorisosäätiön Isännöinti on säätiön pääkaupunkiseudulla sijaitsevien talojen isännöinnistä ja kunnossapidosta vastaava tytäryhtiö. Säätiön muilla paikkakunnilla toimivien taloyhtiöiden isännöinnistä ja kunnossapidosta vastaa paikallinen isännöitsijätoimisto. 

Lisäksi Ara tutkii, onko Nuorisosäätiön rakennushankkeiden kilpailutus tehty asianmukaisesti. 

 

Ara merkittävä säätiön rakennuttamisen rahoittaja

Maalaisliiton piirissä vuonna 1961 syntynyt yleishyödylliseksi yhteisöksi luokiteltu Nuorisosäätiö rakennuttaa vuokrataloja ja vuokraa asuntoja nuorille aikuisille. Se on Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) jäsenjärjestö. RAY:n tuen ohella säätiön asuntojen rakentaminen rahoitetaan pääasiallisesti Aran myöntämän rahoituksen sekä pankkilainojen turvin. Säätiön aravavuokra-, korkotuetut ja vapaarahoitteiset taloyhtiöt on fuusioitu rahoitusmuodosta riippuen omiksi yhtiöikseen. Taloista käytetään kuitenkin aputoiminimiä ja käytännössä ne toimivat omina yksikköinään. Pääosa kiinteistöyhtiöistä toimii itsenäisinä kiinteistöyhtiöinä omakustannusperiaatteella.

Nuorisosäätiöllä oli vuoden 2007 lopulla noin 2 500 asuntoa ja niissä asukkaita noin 3 300. Asunnot sijaitsevat Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Tuusulassa, Järvenpäässä, Keravalla, Nurmijärvellä, Vihdissä, Lahdessa, Nastolassa, Orimattilassa, Hollolassa, Tampereella sekä Lappeenrannassa.

Nuorisosäätiö on nimetty yleishyödylliseksi asuntoyhteisöksi vuonna 1994. Aran velvollisuus on valvoa, että yleishyödylliset yhteisöt ja niiden omistamat, valtion tukea saaneet yhtiöt noudattavat arava- ja korkotukilainsäädäntöä ja yleishyödyllisyyden edellytyksiä ja toimivat niiden mukaisesti. Yleishyödyllisyyden edellytykset kirjattiin lainsäädäntöön vuoden 2000 alusta. Ara suorittaa yleishyödyllisyyden valvontaa yhteisöiltä saatujen perustietojen sekä vuosi-ilmoitusten ja niihin liittyvien tilinpäätöstietojen perusteella. Lisäksi vuosittain tarkastetaan noin 10 yhteisöä. 

Viime viikolla ilmeni, että Nuorisosäätiö on jakanut vaalitukea muun muassa keskustan kansanedustaja Antti Kaikkoselle ja pääministeri Matti Vanhaselle. Kaikkonen toimi vielä ennen viime viikonloppua säätiön hallituksen puheenjohtajana. Hän kuitenkin siirtyi hallituksen rivijäseneksi vaalirahakohun myötä.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Ara tutkii Nuorisosäätiön vuokrat ja rakennushankkeiden kilpailutuksen”

  1. Nuorisosäätiö on taas ajankohtainen. Veronmaksajana kiinnostaa tietää, miten verovaroja käytetään. Tietääkö kukaan Aran tarkastuksesta? Arassa on hyvin vahva keskustalainen miehitys, joka voi vaarantaa objektiivisuuden. Lisäksi Aran johtokunnassa on istunut poliitikkoja. Löysikö Ara mitään huomautettavaa Nuorisosäätiön toiminnassa?

    1. ARA:sta voi pyytää TARKASTUSKERTOMUKSEN
      Dnro 15750/651/09
      Tarkastuksen kohde Nuorisosäätiö sekä sen omistamat kiinteistöyhtiöt ja säätiön omistama Nuorisosäätiön Isännöinti Oy.
      Kannattaa tutustua jos on asiasta kiinnostunut.

      1. Kiitos tiedosta! Lähettävätkö noin vain? Ja saako kertomuksen ilmaiseksi?

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi