Hannu Vuorela Julius Tallberg-Kiinteistöjen toimitusjohtajaksi toukokuussa 2010

Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj:n hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi diplomi-insinööri Hannu Vuorelan toukokuun 2010 alusta. Vuorela on ollut Julius Tallberg-Kiinteistöjen palveluksessa jo yli 19 vuotta toimien aluksi rakennuspäällikkönä ja 2004 lähtien rakennuttamisesta ja markkinoinnista vastaavana johtajana. 

Rakli: Kiinteistökaupan ennakoidaan piristyvän

Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto Raklin kuluvan vuoden viimeistä neljännestä koskevan suhdannekatsauksen mukaan kuluvana vuonna rajusti pudonneeseen kiinteistöjen kaupankäyntiin odotetaan jo piristymistä. Markkinoiden veturina toimivat kotimaiset sijoittajat. Sen sijaan toimitilojen vuokramarkkinoilla ei ole nähtävissä positiivisia merkkejä.

Insinöörien ja teknikoiden oikeus toimia kiinteistötoimitusinsinöörinä laajenee

Tasavallan presidentti on 4. joulukuuta antanut eduskunnalle hallituksen esityksen muutoksista kiinteistönmuodostamislakiin ja eräisiin siihen liittyviin lakeihin. Esitys muun muassa laajentaisi insinöörien ja teknikoiden oikeutta toimia kiinteistötoimitusinsinöörinä. Tavoitteena on kiinteistötoimitusmenettelyn muuttaminen joustavammaksi ja toimituksista aiheutuvien kustannusten vähentäminen. Uudet lait on tarkoitus saada voimaan mahdollisimman pian.

Barometri: Isännöintiyritykset rekrytoivat vahvasti myös vuonna 2009

Isännöintiyrityksissä rekrytoidaan vilkkaasti lamasta huolimatta. Uutta henkilökuntaa tarvitaan yritysten kasvun, palveluiden laajenemisen ja eläköitymisen johdosta. Tänä vuonna 22 prosenttia isännöintiyrityksistä rekrytoi uusia isännöitsijöitä, 8 prosenttia rekrytoi teknisiä asiantuntijoita ja 20 prosenttia on palkannut muuta henkilökuntaa. Isännöintiyritysten rekrytointitilannetta selvitettiin Isännöintiliiton teettämässä talousbarometrissa.

NCC urakoi Kunta-asunnoille kaksi vuokrataloa Inkooseen

Kunta-asunnot Oy -konsernin Kunta-aravat Oy on 2. joulukuuta allekirjoittanut urakkasopimukset Inkooseen Mäntytie 10:een rakennettavasta vuokratalokohteesta. Urakkamuotona on jaettu urakka, jossa NCC Rakennus Oy toimii pääurakoitsijana. Rakentamistyöt alkavat vuodenvaihteessa, ja asukkaat pääsevät muuttamaan uuteen vuokrataloon vuoden 2010 lopussa. Kokonaiskustannuksiltaan 4,3 miljoonaa euroa maksava hanke rahoitetaan Aran myöntämällä korkotukilainalla.

Asumistukea korotetaan vuokratason nousua vastaavasti

Valtioneuvosto on 3. joulukuuta antanut asetuksen yleisen asumistuen määräytymisperusteista vuodelle 2010. Asumistuessa hyväksyttäviä enimmäisasumismenoja korotetaan 0,51 euroa neliömetriä kohden kuukaudessa. Korotus on 5,7 prosenttia, mikä sosiaali- ja terveysministeriön mukaan vastaa tuensaajien vuokrissa tapahtunutta nousua vuoden 2008 lokakuusta vuoden 2009 lokakuuhun.

Realia varoittaa uusien asuntojen tarjonnan vajeesta pääkaupunkiseudulla vuonna 2010

Realia Groupin mukaan yleisesti ottaen kaikki mittarit tukevat nyt voimakkaasti asuntokauppaa, kun korkotason on ennustettu säilyvän alhaisena vuoden 2010 loppupuolelle, kuluttajien luottamus omaan talouteen on hyvä ja halu ottaa lainaa on korkealla. Realia varoittaa kuitenkin tekijöistä, jotka voivat alueellisesti heikentää yleisesti hyviä asuntokaupan näkymiä vuodelle 2010. Tällaisia alueellisia epävarmuustekijöitä ovat esimerkiksi tarjonnan niukkuus niin uusissa kuin käytetyissäkin asunnoissa sekä työllisyyden kehittyminen. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla valmistuu ensi vuonna uusia asuntoja selvästi kysyntää vähemmän.