Omistajista 11 merkitsi Avaran vaihtovelkakirjalainaa – 62 prosenttia yhtiöstä keskittyi kolmelle taholle

(VIIDEN SUURIMMAN OMISTAJAN OMISTUSOSUUTTA KORJATTU)

Avara Suomi Oy:n (entinen YH-Suomi) toukokuussa liikkeelle laskema 28 miljoonan euron vaihtovelkakirjalaina merkittiin kokonaan. Avaran omistajista yhteensä 11 käytti merkintäoikeuttaan. Vaihtovelkakirjalla rahoitettiin yhtiön omien osakkeiden hankkiminen Hyvinkään, Kemin, Lahden ja Vantaan kaupungeilta. Kaupungit omistivat yhteensä vajaat 8,2 miljoonaa Avaran A-osaketta. Nämä osakkeet on nyt mitätöity. Järjestelyiden myötä viiden suurimman omistajan osuus yhtiöstä nousi lähes 62 prosenttiin. Lisäksi viiden suurimman omistajan joukossa on kaksi yhtiötä sekä Fennia-ryhmästä että OP-ryhmästä eli käytännössä 62 prosentin omistusosuus keskittyy nyt kolmen tahon haltuun.

Poliisi tutkii Rovaniemen tonttimyyntejä Nova Groupille

Rikospoliisi tutkii Rovaniemen ja Nova Groupin tonttikauppoja. Helsingin Sanomat kertoo, että poliisi selvittää moottorikelkkatehtaan tontin myyntiä. Poliisin mukaan menossa on alustava selvitys siitä, onko tapauksessa sattunut tutkintakynnystä ylittävää. Selvittely koskee kaavapäätöksiä ja maan myynnin päätöksentekoa.

Omakotitalojen hinnat nousivat 1,3 prosenttia tammi–maaliskuussa 2008

Omakotitalojen hinnat nousivat kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä koko maassa keskimäärin 1,3 prosenttia edellisvuodesta. Pääkaupunkiseudulla hinnat laskivat 1,8 prosenttia, kun taas muualla maassa hinnat nousivat 1,7 prosenttia. Edelliseen vuosineljännekseen verrattuna omakotitalojen hinnat pysyivät koko maassa ennallaan. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen kiinteistöjen hintaindeksistä, jonka laadinnassa käytetään Maanmittauslaitoksen ylläpitämän kiinteistöjen kauppahintarekisterin tietoja.

NCC myi Tulli Business Parkin 3. vaiheen UBS:lle 20 miljoonalla eurolla

Pankki- ja sijoituskonserni UBS:n tytäryhtiön rahasto on ostanut NCC:ltä Tulli Business Parkin kolmannen rakennusvaiheen Tampereen keskustasta. Myydyn C-talon kauppahinta on yli 20 miljoonaa euroa. NCC Tulli Business Park koostuu neljästä toimitalosta, joissa on noin 20 000 neliömetriä vuokrattavaa tilaa ja jonka kokonaispinta-ala on 35 000 neliötä. Myynnin positiivinen tulosvaikutus kohdistuu NCC:n kuluvan vuoden viimeiselle neljännekselle.

Turku myy kulttuurihistoriallisen Pinellan ravintolakokonaisuuden

Turun kaupunki myy tarjouskilpailulla Pinellan ravintolarakennuksen ja siihen liittyvän Gylichin pylväikön. Paviljonkirakennus pylväikköineen sijaitsee kulttuurihistoriallisesti ainutlaatuisessa ympäristössä Porthanin puistossa Aurajoen rannassa. Pylväikkö on peräisin 1830-luvulta ja Pinellan vanhimmat osat vuodelta 1848.

Technopolis laajentaa taas Kontinkankaan teknologiakeskusta

Technopolis Oyj käynnistää Oulun Kontinkankaan teknologiakeskuksen viidennen vaiheen. Laajennuksen koko on noin 4 350 bruttoneliömetriä ja investointi noin 7,2 miljoonaa euroa. Viidennen vaiheen arvioitu valmistumisaika on kesällä 2009. Laajennusosasta on vuokrattu yhteensä noin 50 prosenttia.