Aberdeenin rahasto osti kaksi autoliikekiinteistöä Vantaalta

Aberdeen Property Investors Finland Oy:n hallinnoima kiinteistörahasto Aberdeen Property Fund Finland I Ky on 31.10. allekirjoitetulla kaupalla ostanut kaksi autoliikekiinteistöä Kehä III:n varrelta Vantaan Koivuhaasta, osoitteesta Kuriiritie 17-19. Kiinteistöjen pinta-ala on yhteensä noin 6 000 neliömetriä. Myyjinä olivat Veho Group Oy Ab ja Veho-konserniin myös kuuluva Vemix Oy Ab.

Sponda tavoittelee kovempaa kasvua ja satsaa enemmän Venäjälle tulevaisuudessa

Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda Oyj kertoi tänään osavuosikatsauksensa yhteydessä strategiansa tarkentamisesta. Toimitusjohtaja Kari Inkisen mukaan yhtiön tavoitteena on kiihdyttää yhtiön kasvua tulevaisuudessa. Tulevien vuosien aikana panostetaan vahvasti erityisesti kiinteistökehitysinvestointien lisäämiseen sekä Venäjän liiketoiminnan voimakkaampaan kasvattamiseen.

Spondan tulos kasvoi 52,0 miljoonaan euroon heinä–syyskuussa 2007

Kiinteistösijoitusyhtiö Spondan kuluvan vuoden kolmannen neljänneksen liikevaihto ja tulos kasvoivat selvästi viime vuoden vertailujaksosta. Liikevaihtoa ja tulosta pönkitti viime vuoden loppupuolella toteutettu Kapiteelin kiinteistöjen hankinta. Tulosta paransi myös selvästi vertailujaksosta kasvanut sijoituskiinteistöjen arvonnousu.

Tampereen Seudun Osuuspankki myi viisi kiinteistöä

Tampereen Seudun Osuuspankki myi keskiviikkona viisi sijoituskiinteistöä Tampereelta, Nokialta ja Lempäälästä. Muun muassa pankin vanha toimitalo Kauppakatu 4:ssä Tampereella siirtyi uudelle omistajalle. Myytyjen kohteiden kokonaispinta-ala on noin 25 000 neliötä. Kiinteistöissä on noin 70 vuokralaista.

Sponda saneeraa toimistokiinteistön hotelliksi Helsingin Kampissa

Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda Oyj ja Palace Kämp Hotellit Oy ovat tehneet pitkäaikaisen vuokrasopimuksen Koy Vanhajämerästä, joka sijaitsee Helsingin Kampissa osoitteessa Lönnrotinkatu 27. Aikaisemmin toimistona palvellut 4 400 neliömetrin kiinteistö saneerataan hotellikäyttöön. Vuoden 2008 alussa käynnistyvä saneeraus valmistuu keväällä 2009.

Sponda ostaa 17 miljoonalla eurolla logistiikkakiinteistön Itä-Helsingistä

Sponda Oyj on sopinut tänään ostavansa Helsingin seurakuntayhtymän hautainhoitorahastolta logistiikkakiinteistön noin 17 miljoonalla eurolla. Helsingin Roihupellossa osoitteessa Tulppatie 1 sijaitsevassa kiinteistössä on vuokrattavaa varasto-, tuotanto- ja toimistotilaa yhteensä noin 11 100 neliömetriä.

Inkoo ulkoistaa teknisen toimen tehtävät YIT:lle

Inkoon kunta ulkoistaa teknisen toimen tehtävät YIT:n hoidettavaksi neljäksi vuodeksi. Yhteistyö käynnistyy marraskuun alusta. Sopimus kattaa kaikki kunnan kiinteistöt ja niihin liittyvien ulkoalueiden huollon, ylläpidon ja siivouksen. Lisäksi YIT vastaa viheralueiden, ulkoliikuntapaikkojen, venesatamien, uimarantojen, katujen ja teiden sekä vesihuoltolaitoksen hoidosta ja ylläpidosta. Siivouksen osalta yhteistyökumppanina toimii SOL Palvelut Oy.