Alvar Aallon Valtiontalon kiinteistön myyntiä valmistellaan Jyväskylässä

Jyväskylän kaupunki valmistelee päätöksentekoa varten Alvar Aallon suunnitteleman ja rakennuslailla suojellun Valtiontalon kiinteistön myyntiä ja käyttöä. Kaupungin keskustassa sijaitsevan Valtiontalon peruskorjauksen lisäksi kiinteistön tontille voidaan rakentaa arviolta noin 12 000 neliömetrin uudisrakennus.

Kaupunki pyrkii pääsemään kokonaisuuden myynnistä ja kehittämisestä esisopimukseen vielä tämän vuoden puolella. Tähän liittyvät neuvottelut on käyty parhaan tarjouksen tehneen SRV Oyj:n tarjouksen pohjalta.

Valtiontalon kiinteistön myynnin tärkeimmiksi tavoitteiksi on asetettu Valtiontalon peruskorjaaminen Museoviraston suojelu -ja entisöintivaatimusten mukaiseksi sekä sen liittäminen toiminnallisesti arvokkaaseen kulttuuriympäristöön ja kaupunkirakenteeseen.

Jyväskylän tilapalvelun johtokunta ja kaupunkisuunnittelulautakunta keskustelevat esisopimuksesta ja sen tavoitteista yhteisessä kokouksessaan tänään (30.10.). Kaupunginhallitus päättää esisopimuksesta 26.11.2007 ja kaupunginvaltuusto 10.12.2007.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Alvar Aallon Valtiontalon kiinteistön myyntiä valmistellaan Jyväskylässä”

Vastaa