YIT urakoi ikäihmisten palvelutalon Espoon Leppävaaraan

YIT Rakennus urakoi Pohjola Asuntorahasto I Ky:lle palvelu- ja vuokra-asumiseen tarkoitetun talon Espoon Leppävaaraan. Vuokra-alaltaan noin 3 000 neliön talon urakkasopimuksen arvo on noin 12 miljoonaa euroa ja kohteen kokonaisarvo noin 14 miljoonaa euroa. YIT vastaa kvr-urakoitsijana suunnittelusta ja rakentamisesta, hankekehitys- ja valvontakonsulttina toimii Conect Oy. Rakentamisen on määrä alkaa marras-joulukuussa, ja kohteen arvioidaan valmistuvan helmikuussa 2015.

Graniittirakennus Kallio aloittaa Piispansillan rakennustyöt Espoossa

Piispansillan rakentaminen alkaa heinäkuun puolivälissä Espoon Matinkylässä. Hankkeessa rakennetaan lisäkaistoja kauppakeskus Isosta Omenasta Olariin menevälle Piispansilta-kadulle. Näin varaudutaan tulevan metrokeskuksen aiheuttamaan lisääntyvään liikenteeseen. Urakassa levennetään myös neljää siltaa, joista suurimmat ovat Länsiväylän ja Kuitinmäentien ylittävät sillat.

Virastotalon peruskorjaushanke valmistumassa Jyväskylässä

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan Wanha Lääni -nimellä tunnetun virastotalon peruskorjaushanke on valmistumassa. Vuonna 1979 valmistuneen virastotalon tilaratkaisuja on muutettu tarkoituksenmukaisemmiksi ja tehokkaammiksi sekä talotekniset järjestelmät uusittu lähes kokonaan. Marraskuussa 2011 käynnistyneen hankkeen kustannusarvio on noin kymmenen miljoonaa euroa. Rakennusurakoitsijat ovat Lujatalo Oy ja Jyväs-Seiska Oy.

Vihreät ja vasemmistoliitto epäilevät Fennovoima-hankkeen jatkoa

Hallituspuolueista vihreät ja vasemmistoliitto epäilevät, torppaako venäläisen Rosatomin mukaantulo koko Fennovoiman ydinvoimahankkeen. Vihreiden mukaan Fennovoiman pitää sopeuttaa hanke periaateluvan ehtoihin, jos edelleen haluaa pitää kiinni hankkeesta. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen (vihr.) miettii, olisiko eduskunnan äänestys periaateluvasta 2010 ollut toisenlainen, jos Rosatomin mukanaolosta olisi tiedetty.

Rosatom: Ydinvoimalan rakentaminen luo tuhansia työpaikkoja Suomeen

Pyhäjoen ydinvoimalaprojektin kehityssopimuksen Fennovoiman kanssa allekirjoittanut Rusatom Overseas lupaa, että ydinvoimalaprojekti luo tuhansia työpaikkoja Suomeen. Samalla yhtiö antaa ymmärtää hankkeen pysyvän aikataulussaan ja kustannusten säilyvän sovitulla tasolla.

Kunnanjohtaja iloitsee ydinvoimahankkeen etenemisestä

Pyhäjoen kunnan johto osasi odottaa uutista ydinvoimayhtiö Fennovoiman yhteistyöhalusta venäläisen Rosatomin kanssa. Kunnanjohtaja Matti Soronen iloitsee, kun ydinvoimahanke menee eteenpäin. Lisäksi kunnanjohtajan mukaan Rosatomin mahdollinen omistajuus Fennovoimassa toisi vakautta ydinvoimalan toteutumiselle.