UPM:n entisen Kajaanin tehtaan tiloihin yhtenäinen kiinteistötekniikan informaatiojärjestelmä

UPM:n Kajaanin tehtaan entisiin tiloihin rakennetulle Renforsin Ranta -yritysalueelle toteutetaan hallinta- ja valvontajärjestelmä, joka yhdistää kaikki kiinteistötekniikan huolto- ja ylläpitotiedot yhdeksi informaatiojärjestelmäksi. Järjestelmä mahdollistaa joustavasti tilojen eri käyttäjäryhmien tarvitseman tiedon jakamisen esimerkiksi energiankäytön ja turvallisuustekijöiden osalta. Hanke toteutetaan Protacon Engineering Oy:n, Cinos Solutions Oy:n, Turvallisuuspiste Suomi Oy:n ja Tieto-Oskari Oy:n yhteistyönä.

LVI-Tekniset Urakoitsijat vaatii korjausavustuksen jatkamista

LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry vaatii suhdanneluonteisen korjausavustuksen jatkamista rakennusalaa uhkaavan mittavan työttömyyden ehkäisemiseksi. Järjestön toimitusjohtaja Jari Syrjälän mukaan toimenpiteille on kuitenkin samalla asetettava vaatimukset energiatehokkuuden olennaisesta parantamisesta. Nykyisen rakennuskannan energiatehokkuuden kehittäminen ja päästöjen vähentäminen on hänen mukaansa uudisrakentamista selvästi tärkeämpi työmaa.

Musiikkitalon kaikki talotekniset sopimukset tehty

Kiinteistöosakeyhtiö Helsingin Musiikkitalo on 30. kesäkuuta allekirjoittanut urakkasopimukset Musiikkitalon sähkö-, ilmanvaihto- ja sprinkler-töistä. Kiinteistöosakeyhtiön hallitus oli hyväksynyt tarjoukset kokouksessaan 11. toukokuuta. Sähköurakan sai Sähkö-Aro Oy, ilmanvaihtourakan MHS-Asennus Oy ja sprinkler-urakan Are Oy.

Rakennus- ja kiinteistöalojen konkurssit lisääntyivät toukokuussa 2009

Rakennus- ja kiinteistöalojen konkurssien määrä jatkoi kasvuaan kuluvan vuoden toukokuussa. Rakennusalalla laitettiin vuoden 2009 viidennen kalenterikuukauden aikana vireille 66 konkurssia, kun vuoden 2008 toukokuussa niitä laitettiin vireille 49. Kiinteistöalalla puolestaan laitettiin toukokuussa 2009 vireille 8 konkurssia, kun vuotta aiemmin määrä oli 3. Sekä rakennus- että kiinteistöalalla konkurssien määrä kasvoi myös koko tammi-toukokuun 2009 käsittävällä jaksolla. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tilastoista.

Danfoss vähentää 54 henkeä Leppävirralla

Lämmönsiirtimiä ja lämmönjakokeskuksia valmistava Danfoss LPM on saanut yt-neuvottelunsa päätökseen Leppävirralla. Savon Sanomien mukaan Danfoss vähentää paikkakunnalta 54 henkeä. Näistä 38 on työntekijöitä ja 16 toimihenkilöitä. Irtisanottavien määrä jäi hieman alkuperäisistä kaavailuista, sillä neuvottelut käynnistettiin noin 80 hengen vähennyksistä. Danfossin Leppävirran tehtaan henkilöstömäärä on 180.

Hartela aloittaa eduskunnan B-rakennuksen peruskorjaustyöt

Eduskunnan kiinteistöjen keväällä 2007 käynnistynyt monivuotinen peruskorjaushanke jatkuu eduskuntatalon pohjoispuolella olevan B-rakennuksen saneerauksella. Kansanedustajien työhuonesiipenä toimivan rakennuksen peruskorjaus käynnistyy tällä viikolla. Samalla peruskorjataan eduskuntatalon pohjoinen asuntosiipi, johon rakennetaan uusi yleisösisäänkäynti ja vieraita palvelevia tiloja.

Skanskan urakoima K-supermarket harjakorkeudessa Järvenpäässä

Järvenpään Peltolan uudessa K-supermarketissa on vietetty harjannostajaisia kesiviikkona 16. kesäkuuta. Rakennusurakasta vastaava Skanska saa työnsä valmiiksi kesäkuun lopussa, minkä jälkeen alkaa K-supermarketin kalustaminen. Kaupan avajaisia vietetään elokuussa. Kokonaispinta-alaltaan 2 200 neliömetrisen K-supermarket Peltolan työmaalla työskentelee keskimäärin noin 20 henkilöä. Piha-alueelle valmistuu liki 120 parkkipaikkaa. K-supermarket Peltolan kokonaisinvestointi on noin 5,3 miljoonaa euroa.