Jos sinulle tulee Rakennuslehti, rekisteröitymällä saat kaikki rakennuslehti.fi-sisällöt luettavaksesi.
Jos sinulle ei tule Rakennuslehteä, voit silti rekisteröityä, jolloin saat oikeuden kommentoida lukottomia artikkeleita, mutta et pääse lukemaan lukittuja artikkeleita.
Sähköasentajat uhkaavat aloittaa ensi maanantaina viiden päivän mittaisen lakon. Sähköliiton mukaan lakkoon osallistuisi noin 2800 työntekijää teknologiateollisuuden sopimusaloihin kuuluvilla työpaikoilla.
Karkkilassa toimiva perheyhtiö Helvar Oy Ab ostaa liiketoimintakaupalla av-, valaistus- ja äänentoistojärjestelmiin erikoistuneelta Electrosonic Oy Ab:lta valonohjausjärjestelmien liiketoiminnan. Liiketoiminnan luovutus tapahtuu joulukuun alussa. Kaupan myötä kolme Electrosonicin työntekijää siirtyy Helvarin palvelukseen. Kauppa ei koske Electrosonicin laiva- ja meriteollisuustoimialaa.
Talonrakennustoiminta kohdistuu yhä enemmän matalaenergia-alueille, joihin kaukolämmön vieminen kustannustehokkaasti nykytekniikoilla on haastavaa. Energiateollisuus ry on selvittänyt Suomeen soveltuvia kevennettyjä kaukolämpötekniikoita, joiden avulla kaukolämmön kilpailuasetelmaa erityisesti pientalovaltaisilla alueilla voitaisiin parantaa.
Jopa 38 prosenttia suomalaisista ei ole tehnyt minkäänlaisia energiansäästötoimenpiteitä. Ne jotka ovat, nimeävät suosituimmiksi energiansäästöteoiksi hehkulamppujen vaihtamisen energiansäästölampuiksi sekä turhien valojen ja laitteiden sammuttamisen. Tämä käy ilmi Motivan alkukesällä tekemästä kyselystä.
Energiatehokkuutta ja asukasviihtyvyyttä parantavia ratkaisuja sekä korjausrakentamisen kehittämisideoita etsineessä Tee parannus -kilpailussa on palkittu neljä ehdotusta. Lisäksi kilpailu kannusti etsimään uudenlaisia liiketoiminta- ja asiakaspalvelumalleja.
Lemminkäinen-konserniin kuuluva Oy Alfred A. Palmberg Ab käynnistää As Oy Säästökarin linjasaneerauksen Helsingin vanhassa Vuosaaressa. Asunto-osakeyhtiössä on neljä taloa ja urakassa uusitaan 189 asunnon kylpyhuoneet vesi- ja viemärijohtoineen. Yhtiöllä on näin ollen vanhassa Vuosaaressa 840 eri vaiheissa olevan asunnon linjasaneeraukset.
Kaukolämmön jakelun käyttökustannuksista merkittävin osa muodostuu jakeluverkon lämpöhäviöistä. Energiateollisuus ry:n Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa teettämä selvitys osoittaa, että kaukolämpöjohtojen varsin alhaisia lämpöhäviöitä voidaan vielä kannattavasti pienentää ottamalla käyttöön paksummat johtojen eristykset. Kaukolämpöyritykset ottavat paksumman eristyksen käyttöön johtojen uudisrakentamisessa ensi vuoden aikana.
Sähkötarvikkeiden tukkumyynti oli kuluvan vuoden tammi-syyskuussa 536 miljoonaa euroa, jossa oli laskua 18,8 prosenttia vuoden takaisesta. Syyskuun 2009 myynti jäi enää vain 16,1 prosenttia pienemmäksi kuin vuotta aiemmin, mikä viittaa myynnin laskun rauhoittumiseen kevään ja kesän jälkeen. Luvut perustuvat Suomen Sähkötukkuliikkeiden Liiton (SSTL) tilastoihin sen jäsenten sähkötarvikemyynnistä.