Omakotirakentajista 44 prosenttia valitsi lämpöpumpun lämmitysratkaisuksi 2007

Lämpöpumput ovat nousseet omakotirakentajien suosituimmaksi lämmitysratkaisuksi. Maalämpö- tai poistoilmalämpöpumpun valitsi viime vuonna lähes 44 prosenttia rakentajista. Nämä tiedot käyvät ilmi Pientalorakentamisen kehittämiskeskuksen (PRKK ry) tuoreesta tutkimuksesta, jossa kartoitettiin muun muassa uudisrakentajien lämmitysvalintoja.

Onnisen liikevaihto kasvoi marginaalin kaventuessa 2008

Muun muassa lvis-tuotteita myyvän Onninen-konsernin liikevaihto kasvoi 18,9 prosenttia viime vuonna. Myös tulos parani, mutta marginaalin supistuessa tuloskasvu jäi selvästi liikevaihdon kasvua hitaammaksi. Yhtiö kertoo yleisen taloudellisen epävarmuuden sävyttävän kuluvan vuoden näkymiä, mutta ennakoi kuitenkin konsernin liikevaihdon kasvavan vähintään 5 prosenttia ja tuloksen paranevan.

Sähkölämmittimien myynti supistui 3,9 prosenttia 2007

Sähkölämmittimien myynti jäi viime vuonna hieman edellisvuoden tasosta. Myynnin arvo oli 33 miljoonaa euroa vuonna 2007, kun se oli vuotta aiemmin 34 miljoonaa euroa. Kevättalven vielä kaksinumeroiset kasvulukemat tasoittuivat myöhemmin muun muassa lämpimistä säistä johtuen. Nämä tiedot käyvät ilmi Suomen Sähkötukkuliikkeiden Liitto SSTL:n tilastoista.

EMC Group osti loputkin Jyväs-Hanasta

Talotekniikkakonserni EMC Group Oy on hankkinut eilen toteutuneella osakekaupalla 40 prosenttia LVI-alalla toimivan Jyväs-Hana Oy:n osakekannasta. Osakekaupalla EMC Group -konsernin omistus Jyväs-Hanan osakekannasta nousi 100 prosenttiin, sillä konserniin kuuluvan Kaariputki Oy:n omistuksessa oli jo ennestään 60 prosenttia Jyväs-Hanan osakkeista.

Uponorin liikevaihto laskussa loppuvuonna 2007 – liikevaihdon uskotaan kasvavan 2008

Uponorin viime vuoden viimeinen neljännes sujui kolmannen neljänneksen tavoin edellisvuoden vertailujaksoon verrattuna kutistuneen kannattavuuden ja liikevaihdon merkeissä. Rahoituserien ansiosta yhtiön tulos ennen veroja oli karvan verran vuotta aiempaa parempi. Hyvän alkuvuoden 2007 myötä Uponor ylsi kuitenkin koko vuoden tasolla vuotta 2006 parempaan liikevaihtoon ja tulokseen. Liikevoittoprosentti oli sama kuin vuotta aiemmin. Yhtiö uskoo yltävänsä kuluvana vuonna viime vuoden liikevoittotasoon ja kasvattavansa liikevaihtoaan orgaanisesti.

Arelta turvajärjestelmä Varmalle

Are Oy ja Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma ovat tehneet sopimuksen kulunvalvonta-, rikosilmoitus- ja kameravalvontajärjestelmien toimittamisesta Varman rakenteilla olevaan uuteen pääkonttoriin Helsingin Salmisaaressa. Are toimittaa Varmalle kokonaisturvajärjestelmän, jonka kaikki järjestelmät on integroitu tosiinsa.