Suomen kaivoksien riskirakenteet tulvivat – Rakennuslehti varoitti tingityistä rakenteista jo 2011

Suomen kaivoksissa on riskirakenteita, joiden pelätään aiheuttavan vuotojen lisäksi myös sortumia, kertoo tämän päivän Helsingin Sanomat. Ongelmana ovat lehden mukaan erityisesti rikastusaltaiden rakenteet. Rakennuslehti kirjoitti samasta asiasta,  rikastusaltaiden ongelmarakenteista lokakuussa 2011, neljä vuotta sitten. Ympäristöministeriö ei reagoinut silloin varoituksiin eikä tiukentanut kaivosasetuksen allasrakenteita koskevia määräyksiä.

Metrotyömaiden kuparikaapeli vetää varkaita – jo kaksi tapausta viikon sisällä

Neljän miehen epäillään yrittäneen varastaa kuparikaapelia Lauttasaaren metrotyömaalta tiistain vastaisena yönä. Miesten puuhat kuitenkin keskeytyivät, eivätkä he todennäköisesti ehtineet saada saalista mukaansa. Miehet lähtivät karkuun työmaalta, mutta poliisipartiot saivat kaksi tuntomerkkeihin sopivaa miestä kiinni lähistöltä. Asiasta kertoi Helsingin poliisi.

Teräsverkkorakenteet hidastavat päällystettyjen teiden urautumista ja vaurioitumista

Kaikkein nopeimmin urautuvat ja vaurioituvat päällystejaksot sijaitsevat alueilla, joissa tiet ovat heikolla pohjamaalla. Teräsverkkorakenteella vahvistettuna vastaavat kohteet ovat toimineet erinomaisesti, ilmenee vuoden 2015 alussa käynnistyneen Pehko 2015–2025 -projektin alustavista tuloksista.