Tampereen kaupunki ja Liikennevirasto ovat allekirjoittaneet hankesopimukseen kaupunkiin nousevasta Kansi- ja Areena -projektista.

Tampere ja Liikennevirasto sopimukseen Kansi ja Areena -hankkeesta

Tampereen kaupunki ja Liikennevirasto ovat allekirjoittaneet hankesopimukseen kaupunkiin nousevasta Kansi- ja Areena -projektista.

Kirjoittaja(t) Rakennuslehti

Sopimuksessa sovitaan hankkeeseen sisältyvän suunnittelun, rakentamisen ja kannen käytön ehdoista. Sopimuksen avulla turvataan myös radanpidon ja rautatieliikenteen toiminta. Hankkeen seuraavassa vaihe on tammikuun 11. päivä, jolloin kaupunki saa tarjouksen projektin toteuttamisesta kiinnostuneilta yritysryhmittymiltä.

Kansi ja Areena -hankkeella on merkittävä rooli Tampereen kaupunkikeskustan kehittämisessä. Tarkoitus on rakentaa rautatieaseman eteläpuolen rata-alueen päälle kansirakenne, johon sijoittuu esimerkiksi monitoimiareena, toimitiloja, hotelli ja asuinrakennuksia.

Tavoitteena on, että rakentaminen alkaisi vuonna 2017. Rakentamisen aikana projektin uskotaan tuovan kaupunkiin noin 440 työpaikkaa vuodessa. Rakentamisen huippuvuonna 2020 projekti työllistäisi arvioiden mukaan työmaalla noin 680 ja muualla Tampereen alueella noin 200 henkeä.

 

 

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Tampere ja Liikennevirasto sopimukseen Kansi ja Areena -hankkeesta”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi