Jos sinulle tulee Rakennuslehti, rekisteröitymällä saat kaikki rakennuslehti.fi-sisällöt luettavaksesi.
Jos sinulle ei tule Rakennuslehteä, voit silti rekisteröityä, jolloin saat oikeuden kommentoida lukottomia artikkeleita, mutta et pääse lukemaan lukittuja artikkeleita.
Oulun yliopiston tutkijaryhmän selvitti joulukuuun 2015 ja tammikuun 2016 välisenä aikana geosynteettisten materiaalien käyttöä kaivosten allasrakenteissa Kainuun ely-keskuksen toimeksiannsota. ”Jos geomembraanirakenteita pyritään lisäämään kaivosten pohjarakenteissa, olisi niiden rakentamiseen oltava nykyistä yhtenäisemmät ohjeet”, tutkimusryhmä sanoo.
Mikkelissä sillan hallitsemattomaan sortumiseen johtanut onnettomuus kesällä 2015 oli seurausta töiden kehnosta suunnittelusta ja väärästä toteutuksesta. Tämä käy ilmi Onnettomuustutkintakeskuksen tutkintaselostuksesta.
Rakentaminen kääntyy tänä vuonna 2,5 prosentin kasvuun neljän laskuvuoden jälkeen, arvioi Rakennusteollisuus RT helmikuisessa suhdanteiden välitarkistuksessaan.
Helsingin Kruunusillat-hankkeen raitiotien yleissuunnitelma on valmistunut. Hanke yhdistäisi toteutuessaan raitiotieyhteydellä Laajasalon, Kruunuvuorenrannan ja Kalasataman osaksi kantakaupunkia. Samalla se loisi uuden nopean reitin myös pyöräilijöille ja jalankulkijoille.
Peikko Finland Oy toimittaa perustukset Lapualle rakennettavaan Jouttikallion tuulipuistoon. Tilaus on kokonaistoimitus sisältäen perustusten suunnittelun, perustuskomponentit sekä asennuksen betonointitöineen. Toimitukset ja asennukset alkavat huhtikuun puolivälissä, ja perustukset valmistuvat toukokuun loppuun mennessä.
Sähkönsiirtoyhtiö Caruna maakaapeloi 400 kilometriä keskijännitteistä sähköverkkoa Iso-Kyrössä, Kauhajoella, Kurikassa, Närpiössä, Seinäjoella ja Teuvalla. Hankkeet työllistävät suoraan noin 260 henkilöä, ja niiden arvo on noin 26 miljoonaa euroa.