Länsimetron avolouhinnat käyntiin uusilla asemilla

Länsimetron avolouhinnat ovat käynnistymässä elokuun puolivälissä Helsingin puolella sijaitsevissa Lauttasaaressa, Myllykalliossa ja Koivusaaressa. Avolouhinnat kestävät Myllykallion ja Koivusaaren työmailla noin kolmisen viikkoa ja Lauttasaaressa hieman pidempään. Tämän jälkeen siirrytään tunnelilouhintaan. Lauttasaaren, Myllykallion ja Koivusaaren ajotunnelien rakentamisesta vastaa Destia Oy:n ja tsekkiläisen Metrostav a.s.:n työyhteenliittymä METRO.

Tampereen Rantaväylän YVA-selostus riittävä

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on antanut Tampereen kaupungille lausuntonsa Tampereen Rantaväylän (VT12) välillä Santalahti – Naistenlahti -hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Pirkanmaan ELY-keskus pitää arviointiselostusta riittävänä. Vaikka arviointiselostus on riittävä, esiintyy siinä myös tiettyjä puutteita.

Lemminkäisen liikevaihto ja tulos laskivat – loppuvuodesta tulossa parempi

Lemminkäinen-konsernin liikevaihto ja tulos kutistuivat kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna. Sen sijaan tilauskanta kasvoi. Lemminkäisen toimitusjohtaja Timo Kohtamäki arvioi, että loppuvuoden näkymät ovat vakaat. Yhtiöllä on paljon kohteita rakenteilla, jotka tuloutuvat sekä liikevaihtoon että tulokseen loppuvuoden aikana. Siten koko vuoden 2010 liikevaihdon ja tuloksen ennakoidaan nousevan viime vuoden tasolle.

Oteran urakoi teitä Nivalassa

Nivalassa on käynnistetty kaksi tierakennushanketta, jotka käsittävät kiertoliittymän ja uusien katuliittymien rakentamista sekä kevyen liikenteen väylien kehittämistä. Oteran Oy toimii urakoitsijana hankkeissa, joiden yhteenlaskettu kustannusarvio ilman arvonlisäveroa on noin 1,6 miljoonaa euroa. Pääosa hankkeisiin kuuluvista töistä toteutetaan vuoden 2010 aikana urakan valmistuessa kokonaisuudessaan viimeistään syyskuun 2011 loppuun mennessä.

Lemminkäinen täytti 100 vuotta ja toteuttaa juhlan kunniaksi innovaatiokilpailun

Tänään, maanantaina 2. elokuuta sata vuotta täyttävä Lemminkäinen toteuttaa juhlavuotensa kunniaksi kaikille avoimen rakennusalan innovaatiokilpailun. Syyskuussa lanseerattavan kilpailun tavoitteena on kehittää täysin uudenlaisia toimintatapoja tai keksintöjä ihmisten asumisen, työnteon ja liikkumisen parantamiseksi. Kilpailun pääpalkinto on 50 000 euroa.