Kokeile kuukausi maksutta

RT: Talousarvioon lisää tukea asuntotuotantoon ja perusväylänpitoon

Rakennusteollisuus RT ry on huolestunut valtiovarainministeriön vuoden 2011 budjettiesityksen vaikutuksista uusien vuokra-asuntojen tuotantoon ja väylien kunnossapitoon. Vaarana on, että pula vuokra-asunnoista kiristyy etenkin pääkaupunkiseudulla ja tiestön kunto heikkenee edelleen. Toimitusjohtaja Tarmo Pipatin mukaan RT haluaisi, että asuntorakentamista tuettaisiin ympäristöministeriön esityksen mukaisesti.

Rakennusteollisuus RT ry on huolestunut valtiovarainministeriön vuoden 2011 budjettiesityksen vaikutuksista uusien vuokra-asuntojen tuotantoon ja väylien kunnossapitoon. Vaarana on, että pula vuokra-asunnoista kiristyy etenkin pääkaupunkiseudulla ja tiestön kunto heikkenee edelleen. Toimitusjohtaja Tarmo Pipatin mukaan RT haluaisi, että asuntorakentamista tuettaisiin ympäristöministeriön esityksen mukaisesti.

image

Hallituksen tämänviikkoisessa budjettiriihessä käsittelyssä olevassa talousarvioesityksessä on varauduttu 4 500 uuden korkotuetun asunnon rakentamiseen vuonna 2011, kun ympäristöministeriön ehdotus oli 8 000. Tänä vuonna valtion tuen turvin käynnistetään noin 10 000 asuntoa. Lisäksi vuokra-asuntotuotantoa on vauhdittanut yleishyödyllisyyssäännösten ulkopuolinen niin sanottu korkotuettu välimalli, joka päättyy vuoden 2010 lopussa.

”Vapaarahoitteinen asuntotuotanto on nyt noussut taantuman jälkeen, mutta se ei korvaa muita asumismuotoja. Omistusasuntojen lisäksi tarvitaan kipeästi myös vuokra-asuntoja. Asuntojen kysyntää ei saa päästää liiaksi patoutumaan ja sen myötä hintoja nousemaan. Kohtuuhintaisten asuntojen puute voi muodostua kasvukeskuksissa talouden kehityksen esteeksi. Siksi pidämme tärkeänä, että asuntorakentamisen tuet toteutuisivat ympäristöministeriön esityksen mukaisina”, Pipatti sanoo.

Asuntotuotannon tuet myöntää Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA. RT:n mukaan niillä on vain vähäinen vaikutus valtion budjettiin.

”Tänä vuonna tuilla on ollut merkittävä rooli rakennusalan elvyttämisessä. Nyt ala pärjää taas omillaan, mutta toisaalta kapasiteettia pitäisi hyvin riittää vielä vuokra-asuntotuotantoonkin”, Pipatti toteaa.

Väylien korjausvelka kasvaa lisää

Infrapuolella väylien korjausvelka kasvaa RT:n mukaan entisestään, mikäli budjettiesityksen määrärahat menevät sellaisenaan läpi.

”Perusväylänpito on jatkuvasti jäänyt jälkeen tarpeesta, kun määrärahat ovat pitkällä aikavälillä pysyneet samalla tasolla, mutta kustannukset ja toisaalta myös liikennemäärät ovat nousseet. Ensi vuodeksi esitetty summa on jopa selvästi viimevuotista pienempi. Kun välttämättömät hoitotoimet, kuten lumen poisto ja liukkauden torjunta, nielevät määrärahat, varoja ei riitä pieniin paikallisiin korjausinvestointeihin. Tätä menoa meillä on yhä enemmän huonokuntoisia teitä, siltoja ja rataosuuksia”, Pipatti sanoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “RT: Talousarvioon lisää tukea asuntotuotantoon ja perusväylänpitoon”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat