Lappeenrannan kasvihuonekaasupäästöt vähentyneet 38 prosenttia vuodesta 1990 – Kaukaan biovoimala ratkaiseva

Lappeenrannan kasvihuonekaasupäästöt ovat vähentyneet vuoden 1990 tasosta jo 38 prosenttia. Tämä tarkoittaa kaupungin mukaan sitä, että päästövähennystavoite on saavutettu etuajassa. Kaupunginvaltuuston syksyllä 2009 hyväksymässä  ilmasto-ohjelmassa tavoitteeksi asetettiin, että Lappeenranta vähentää alueensa kasvihuonepäästöjä 30 prosentilla vuoteen 2020 mennessä.

Fortum ja Leanheat kehittävät kerrostaloille big dataa ja keinoälyä hyödyntävää lämmitysratkaisua

Fortum ja Leanheat kehittävät kerrostaloille älykästä ratkaisua, jolla voidaan pienentää lämmityskustannuksia asumismukavuudesta tinkimättä ja tehostaa samalla lämmöntuotantoa. Ratkaisussa kerrostaloihin varataan lämpöä edullisena aikana ja hyödynnetään se esimerkiksi kylmänä talviaamuna, kun energia on kalliimpaa.

Palkittu Tapani Mäkikyrö: Näin kosteus- ja homeongelmat laitetaan kuriin

Kohdistamalla toimet kymmeneen vaikuttavimpaan kosteusriskiin, voidaan vaikuttaa valtaosaan ongelmista, sanoo Oulun rakennusvalvonnan entinen johtaja Tapani Mäkikyrö. Hän kehottaa rakennusvalvontoja ja tilaajia ottamaan asiassa aktiivisen roolin. Vilamon rahasto palkitsi hänet torstaina.