Kokeile kuukausi maksutta

Sirkka Hautojärvi sai Oskari Vilamon rahaston vuoden 2008 palkinnon

Oskari Vilamon rahaston tämän vuoden tunnustuspalkinto on myönnetty filosofian lisensiaatti Sirkka Hautojärvelle. Hautojärvi on tehnyt merkittävän uran maankäytön suunnittelun ja rakentamisen lainsäädännön ja hallinnon kehittäjänä. Lisäksi rahasto palkitsi yhdeksän opinnäytettä.

Oskari Vilamon rahaston tämän vuoden tunnustuspalkinto on myönnetty filosofian lisensiaatti Sirkka Hautojärvelle. Hautojärvi on tehnyt merkittävän uran maankäytön suunnittelun ja rakentamisen lainsäädännön ja hallinnon kehittäjänä. Lisäksi rahasto palkitsi yhdeksän opinnäytettä.

Hautojärvi työskenteli ympäristöministeriön kansliapäällikkönä vuodesta 1994. Hän jäi eläkkeelle virasta syyskuun alusta 2008. Sitä ennen hän toimi YK:n Euroopan talouskomission Human Settlements Sectionin johdossa vuosina 1991-1993 ja ympäristöministeriön alueiden käytön osaston ylijohtajana vuosina 1984-1991. Vuosina 1970-1984 Hautojärvi työskenteli sisäasiainministeriön kaavoitus- ja rakennusosaston tutkijana ja toimistopäällikkönä.

Hautojärvi on toiminut päätoimensa ohella lukuisissa maankäytön suunnitteluun liittyvissä työryhmissä ja verkostoissa. Hän on muun muassa koordinoinut Suomen EU-puheenjohtajuuskausia ympäristöasioiden osalta. Hän on myös YK-tehtävässä konsultoinut niin sanottuja siirtymätalousmaita rakentamisen, kiinteistöalan ja maankäytön kysymyksissä.

Sirkka Hautojärven saama palkinto on määrältään 5 000 euroa.

 

Opinnäytepalkinnot kolmelle väitöskirjalle ja kuudelle diplomityölle

Hautojärven saaman palkinnon lisäksi Oskari Vilamon rahasto palkitsi opinnäytteitä. Väitöskirjapalkinnot myönnettiin tekniikan tohtori Djebar Baroudille, tekniikan tohtori Olli Malvelle sekä tekniikan tohtori Juha Vinhalle. Väitöskirjapalkinto on suuruudeltaan 3 500 euroa.

Rahaston diplomityöpalkinnot myönnettiin arkkitehti Riikka Kuittiselle, diplomi-insinööri Ina Liljeströmille, diplomi-insinööri Tuomo Passille, arkkitehti Eero Puuruselle, diplomi-insinööri Antti Suomiselle sekä diplomi-insinööri Tuomas Vasamalle. Diplomityöpalkinto on 2 000 euroa.

Liikesivistysrahastoon kuuluvan talousneuvos Oskari Vilamon nimeä kantavan rahaston tarkoituksena on edistää rakentamisen korkeampaa tutkimusta. Rahasto on perustettu vuonna 1985.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Sirkka Hautojärvi sai Oskari Vilamon rahaston vuoden 2008 palkinnon”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat