Kivikoski arveli STT:lle, että summat ovat jääneet niin pieniksi, ettei niitä ole tuotu säätiön hallituksen käsiteltäväksi, vaan toimitusjohtaja on toiminut valtuuksiensa puitteissa. Taulukaupoissa on Kivikosken mukaan ilmeisesti kyse yksittäisistä liikelahjahankinnoista.
Kivikoski vakuutti, ettei Toasin asuntoloiden seiniä ole vuorattu esimerkiksi Juhani Palmun tauluilla. Jos näin kävisi ilmi, säätiön toimitusjohtaja olisi selityksen velkaa.
Patentti- ja rekisterihallituksen selvityspyyntö käsitellään Toasin hallituksessa loppukuusta. STT ei perjantaina tavoittanut Toasin toimitusjohtajaa Timo Lehtoa.
Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa
3 vastausta artikkeliin “Toas selvittää taulukauppoja ja seminaarilippuja”
Mikäs vika Palmussa olisi?
Monet ’vaalitaiteilijat’ ovat vielä surkeampia ja hinnat on pumpattu vaalikuvioissa taivaisiin.
Ehdotan, että puolueet järjestäisivät suurimpien kaupunkien messukeskuksissa (Ideaparkit ja Tokmannitkin käyvät) näyttelyn kunnille, nuorisoasuntoloille, kouluille, sairaaloille, vanhainkodeille ja yhteistyökumppaneilleen pakkomyymistään vaalitauluista (vaalikirjatkin käyvät). Ehtona olisi, että näyttelyyn tuotaisiin nekin teokset, jotka on jätetty häveliäisyydestä kellareihin piiloon tai joita ei ole uskallettu laittaa seinälle siinä pelossa, että naulaaja saa raamit kaulaansa. Jokaiseen tauluun tulisi taiteilijan nimen viereen taulun myyjän ja ostajan nimi ja puolue sekä maksettu hinta ja vaalivuosi.
Siten voisimme palkita samalla Vuoden taulukauppiaan ja Vuoden mesenaatin. Juhaltilaisuus voitaisiin pitää eduskunnassa, jossa puhemies ja presidentti lausuisivat kauniit sanat suomalaisen taiteen tukijioille.
Kansalaiset voisivat itse päätellä, ovatko yhteiset rahat menneet hyvään tarkoitukseen. Kukapa taidetta vastustaisi? Mutta, jos katselijat demokraattisesti niin äänestäisivät, taulut voitaisiin polttaa yhteisessä juhannuskokossa. Tällä saataisiin raivattua tilaa tulevien vaalien taulukaupoille.
Uskon, että näistä näyttelyistä tulisi menestys. Esimerkisi tuhat Palmua samasta ladosta olisi jo niin mykistävä näky, että sillä voisi päästä Guinnesin ennätysten kirjaan ja sillä saisi kansainvälisten tv-asemien huomion. Voisiko Palmu enää enempää toivoa? Suomi-kuvakin kirkastuisi kerralla. Voiko tuota kulttuuriystävällisempää kansaa olla edes Italiassa? Ei ainakaan yhtä sinisilmäistä.
Kuten tuossa blogissani kirjoitin, niin eduskunta (so. puolueet) oli kaukaa viisas, kun se ehdotti jo 2000-luvun alussa, että rakennuttajat käyttäisivät prosentin rakennuskustannuksista taiteen hankkimiseen uuteen kiinteistöön. Tuo on todella iso summa suhteutettuna rakentamisen vuotuiseen arvoon.
Se jäi kansanedustajilta sanomatta, että eduskunnassa ja kunnallisvaltuustoissa on, jos ei parhaat niin ainakin kokeneimmat, taulukauppiaat tuota työtä tekemään. Ihan tavallisen kansanedustajan tai valtuutetun taidemakuun ei tarvitse tyytyä, vaan seinällensä voi saada jopa ministeritason maulla hankittua taidetta. Palmukin nousee uuteen arvoon, jos sen on valinnut tuhansista ladoista itse pääministeri. Ei kai Sukarin ja Kakkosen tapaisilla kiireisillä liikemiehillä itsellään ole aikaa käydä taidenäyttelyissä.
En tiedä enkä edes väitä, että valtion, kuntien tai erilaisten säätiöiden taidehankinnat olisi tehty samalla tavalla ”vastikkeellisesti”, jolla ministeri Mauri Pekkarinen kertoi myyneensä taidetta ennen vaaleja. Hienointahan tuossa taulukaupassa oli, että sitä ei tarvinnut ilmoittaa vaalitueksi, koska siinä kaupattiin taidetta eikä aatetta. Se oli siten ikään kuin vastikkeellista toimintaa eikä puhdasta lahjon.. lahjan antamista. Se tietenkin oli harmi, että kaikelle ostetulle taiteelle ei löytynyt tilaa ostajien seinillä vaan suuri osa jäi pölyttymään varastoihin. Mutta ehkä seuraaviin Ideaparkeihin ja Tokmanneihin…
Asia olisi hyvä selvittää jo pelkästään sen vuoksi, ettei taiteen hankkiminen yleensäkin joutuisi outoon valoon. Isoista rakennusliikkeistä ainakin ruotsalaiset Skanska ja NCC ovat jo julkisuudessa kehuneet noudattavansa tuota Ruotsissa yleistä prosenttiperiaatetta.