Kosteus- ja hometalkoot -ohjelma käynnistyi
Ympäristöministeriön koordinoima viisivuotinen Kosteus- ja hometalkoot -ohjelma on polkaistu torstaina 30. syyskuuta käyntiin asiantuntijaseminaarissa Helsingissä. Ohjelmalla pyritään merkittävästi vähentämään kosteus- ja homevaurioita sekä niistä aiheutuvia terveyshaittoja ja kustannuksia. Tavoitteena on muun muassa yhtenäistää alan koulutus- ja pätevöitymisjärjestelmä.

Ympäristöministeriön koordinoima viisivuotinen Kosteus- ja hometalkoot -ohjelma on polkaistu torstaina 30. syyskuuta käyntiin asiantuntijaseminaarissa Helsingissä. Ohjelmalla pyritään merkittävästi vähentämään kosteus- ja homevaurioita sekä niistä aiheutuvia terveyshaittoja ja kustannuksia. Tavoitteena on muun muassa yhtenäistää alan koulutus- ja pätevöitymisjärjestelmä.
Syitä kosteus- ja homeongelmiin löytyy rakennusten koko elinkaaresta: koulutuksesta, suunnittelusta, rakentamisesta, käytöstä, kunnossapidosta ja korjaamisesta. Monet korjaukset myös epäonnistuvat riittämättömien kuntotutkimusten ja korjaussuunnitelmien takia.
Koulutus välttämätöntä
Kosteus- ja hometalkoissa luodaan monia keinoja rakennuksen omistajan ja kuluttajan tehtävän helpottamiseksi. Yksi tärkeimmistä on alkamassa oleva alan koulutuksen ja pätevöitymisen hankekokonaisuus.
”Systemaattisen ja laadukkaan koulutus- ja pätevöitymisjärjestelmän rakentaminen kosteus- ja homevaurioalalle on välttämätöntä. Arviolta noin 25 000 rakennusammattilaista joutuu vuosittain tekemisiin kosteusvauriokorjausten kanssa. Tällä hetkellä korjaukset epäonnistuvat usein, koska osaamisessa on puutteita koko ketjussa: ongelmien tutkimisessa, suunnittelussa, korjaamisessa ja valvonnassa”, Kosteus- ja hometalkoiden ohjelmapäällikkö Juhani Pirinen kertoo.
Kosteus- ja homevaurioala tarjoaa kasvavan työllistymismahdollisuuden osaaville tekijöille. Koulutustarvetta lisää se, että monet alalla työskentelevistä ovat siirtymässä eläkkeelle.
Koulutus- ja pätevöitymisjärjestelmä rakennetaan valtionhallinnon, korkeakoulujen ja rakennusalan järjestöjen yhteistyönä. Hankekokonaisuudesta vastaa FT, rakennusinsinööri Helmi Kokotti Itä-Suomen yliopistosta.
Vaurioista jopa yli 200 miljoonan euron kustannukset vuodessa
Kosteus- ja homevaurioita on kaikissa rakennuksissa aina kouluista sairaaloihin ja omakotitaloista kerrostaloihin. Alttiimpia ongelmille ovat 1960-1980-lukujen rakennukset, jotka muodostavat suuren osan rakennuskannastamme ja ovat nyt peruskorjausiässä. Arviolta jopa 600 000-800 000 suomalaista altistuu päivittäin homeesta aiheutuville sisäilman epäpuhtauksille.
”Kosteus- ja homevauriot aiheuttavat terveydenhuoltojärjestelmällemme yli 200 miljoonan euron kustannukset vuodessa. Huonon sisäilmaston taloudellisen vaikutuksen on arvioitu olevan yhteensä jopa kolme miljardia euroa vuodessa. Luku on samaa suuruusluokkaa kuin Suomen koko rakennuskannan lämmityskulut vuodessa”, Pirinen sanoo.
Kosteus- ja hometalkoot toteutetaan laajassa yhteistyössä muun muassa muiden ministeriöiden, valtionhallinnon toimijoiden, kuntasektorin, koulutuslaitosten, järjestöjen ja yritysmaailman kanssa.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Kosteus- ja hometalkoot -ohjelma käynnistyi”