Kokeile kuukausi maksutta

Nordea: Asuntolainojen hoitokyky heikentynyt alkuvuonna

Kotitalouksien kyky selviytyä asuntolainoistaan on hieman heikentynyt kuluvan vuoden alkupuoliskolla, kun asuntojen hinnat ovat nousseet. Nordean selvityksen mukaan heikointa maksukyky oli Helsingissä, jossa myös asunnot ovat kalliimpia. Vertailun perusteella paras maksukyky suurimmista kaupungeista oli Kotkassa ja Porissa.

Nordea kuitenkin painottaa, että asuntolainojen maksukyky on pysynyt edelleen hyvänä, koska kuukausimaksuja madaltaa merkittävästi ennätysmatala korkotaso.

”Uutta asuntolainaa ei nykyisellä korkotasolla pidä missään nimessä mitoittaa oman maksukyvyn ylärajoille”, muistutti yksityistalouden ekonomisti Anu Numminen Nordeasta.

Vertailussa käytettiin suomalaisen asunnon keskikokoa, joka on Tilastokeskuksen mukaan 76,8 neliötä. Esimerkkilaskelmissa laina oli 70 prosenttia asunnon hinnasta ja laina-aika 25 vuotta.

Nordean mukaan asunnon keskimääräinen hinta on koko maan tasolla nyt reilut 163000 euroa, kun Helsingissä se on lähes 272000 euroa.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Nordea: Asuntolainojen hoitokyky heikentynyt alkuvuonna”

  1. Kuis käy jollei pysty lyhentämään lainaa

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat