Lukuoikeudet kuntoon ryhmätilauksella!

Uusi saamelaiskeskus avattiin Inarissa

Inari vakiinnutti paikkansa Suomen saamelaisalueen keskuksena, kun uusi saamelaiskulttuurikeskus Sajos avattiin yleisölle maanantaina 9. tammikuuta. Inarin taajamaan Juutuanjoen rannalle noussut rakennus keskittää suojiinsa sekä saamelaishallinnon että -kulttuurin toimijat.

Inari vakiinnutti paikkansa Suomen saamelaisalueen keskuksena, kun uusi saamelaiskulttuurikeskus Sajos avattiin yleisölle maanantaina 9. tammikuuta. Inarin taajamaan Juutuanjoen rannalle noussut rakennus keskittää suojiinsa sekä saamelaishallinnon että -kulttuurin toimijat.

Kuuntele juttu

”Tavoitteena oli päästä paremmin kehittämään saamelaista kulttuuria ja kulttuuri-itsehallintoa, kun toiminnot aikanaan päätettiin kerätä saman katon alle”, saamelaiskäräjien hallintopäällikkö Juha Guttorm sanoo.

Noin 15 miljoonaa euroa maksanut Sajos on saamelaisten parlamenttitalo, mutta se on myös elokuva- ja musiikkikeskus sekä koulutuksen ja tieteen keskus. Guttorm uskoo, että vajaan viidentuhannen neliön keskus ja sen isot kokoustilat ovat myös uusi matkailuvaltti, josta hyötyvät muutkin kuin saamelaiset.

Saamelaiskäräjille Sajos on iso asia. Saamelaisten parlamentti työntekijöineen on tähän asti joutunut työskentelemään useassa eri pisteessä ja varsin vaatimattomissa tiloissa. Käräjät itse asiassa siirtyi taloon jo ennen joulua. Sajoksen virallisia vihkiäisiä juhlitaan vasta huhtikuun alkupäivinä, jolloin syksyllä valittu saamelaiskäräjät avaa uuden kautensa.

Kaarevat muodot

Kulttuurikeskuksen arkkitehtikilpailun tavoitteena oli saada aikaan arkkitehtonisesti korkeatasoinen rakennus, joka ilmentää saamelaista kulttuuria. Ohjenuoraksi annettiin saamelainen käsityö ja siihen liittyvä ideologia.

”Sajos täyttää tavoitteet hyvin. Saamelaisille käsitöille ominaiset pyöreät, loivat ja kaarevat muodot tulevat hyvin esiin. Esimerkiksi parlamenttisali on pyöreähkö ja auditorio on kiisan eli soikean säilytyslaatikon muotoinen”, Guttorm kuvailee.

”Vielä tärkeämpää on esteettisyyden ja käytännöllisyyden yhdistyminen. Sajoksen muotokielessä on samaa kuin käsitöissä. Rakennus on kaunis katsoa, mutta se myös sopii hyvin siihen tarkoitukseen, mihin se on tehty.”

Sajoksen arkkitehtuurikilpailun ensimmäisen palkinnon voitti nimimerkki ”ada”, jonka takana olivat arkkitehti Janne Laukka sekä arkkitehtiylioppilaat Tuomas Niemelä ja Milla Parkkali.

Sajoksen rakennuttamisesta vastasi Senaatti-kiinteistöt rakennusurakasta vastasi Keski-Suomen Betonirakenne Oy.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Uusi saamelaiskeskus avattiin Inarissa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat