Kokeile kuukausi maksutta

Lujabetoni voitti Betoniteollisuuden työturvallisuuskilpailun

Lujabetoni Oy:n Siilinjärven maatalouselementtitehdas voitti Betoniteollisuus ry:n työturvallisuuskilpailun.

Lujabetoni Oy:n Siilinjärven maatalouselementtitehdas voitti Betoniteollisuus ry:n työturvallisuuskilpailun.

Tuomaristo perusteli Siilinjärven maatalouselementtitehtaan voittoa muun muassa tehtaalle luodulla poikkeuksellisen luottamuksellisella työilmapiirillä, jonka avulla tehtaan johto on pystynyt motivoimaan ja sitouttamaan koko henkilökunnan lujasti yhteisten turvallisuustavoitteiden toteuttamiseen.

”Konkreettisia toimenpiteitä turvallisuuden parantamiseksi ovat olleet erityisen huomion kiinnittäminen koneturvallisuuteen sekä riskien oton minimoiminen”, sanoo Lujabetonin toimitusjohtaja Mikko Isotalo tiedotteessa.

Tuomariston mukaan tehtaalla on onnistuttu myös parantamaan tuotelaatua merkittävästi. Muun muassa laatureklamaatiot on saatu tuotannon osalta eliminoitua lähes kokonaan, mikä näkyy positiivisena tehtaan tuottavuudessa. Niin ikään alihankkijoiden mahdollisiin turvallisuus-laiminlyönteihin puuttuminen oli hoidettu yrityksessä tuomariston mielestä esimerkillisesti.

Lujabetoni on jo vuosia korostanut työturvallisuuteen panostamista ja haastanut muitakin alalla toimijoita aktiivisuuteen.

”Olemme luonnollisesti tyytyväisiä kilpailun voitosta, vaikka voitto ei olekaan meille itsetarkoitus. Tähtäämme pitkäjänteisellä ja systemaattisella työllä työturvallisuuden parantamiseen kaikilla toimipaikoillamme ja tehtaillamme.Turvallinen työskentely on asenne, joka pikku hiljaa juurtuu tavoiksi toimia”, Isotalo sanoo.

Fennian lahjoittaman 5000 euron arvoisen palkintorahan Lujabetoni tulee käyttämään tehtaan työturvallisuuden edelleen kehittämiselle.
Lujabetoni voitti nyt toista kertaa peräkkäin. Viime vuonna kilpailun voiton vei Siilinjärven ratapölkky- ja ontelolaattatehdas.

Viidettä kertaa järjestettävän kilpailun tuomariston muodostivat puheenjohtaja Matti Harjuniemi, Rakennusliitto, Ylitarkastaja Keijo Päivärinta, ES-AVI ja toimitusjohtaja Jussi Mattila, Betoniteollisuus ry, joka toimi tuomariston puheenjohtajana.

Työturvallisuuskilpailuun osallistui 64 tuotantolaitosta ja kilpailua käytiin kolmessa eri sarjassa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Lujabetoni voitti Betoniteollisuuden työturvallisuuskilpailun”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat