Kokeile kuukausi maksutta

Anders Liljenstolpe nimitettiin SRV:n Venäjän maajohtajaksi

SRV Yhtiöt on nimittänyt Anders Liljenstolpen (45) Venäjän maajohtajaksi joulukuun alusta alkaen.

SRV Yhtiöt on nimittänyt Anders Liljenstolpen (45) Venäjän maajohtajaksi joulukuun alusta alkaen.

Yhtiön Venäjän maajohtajana ja johtoryhmän jäsenenä aiemmin toiminut Jussi Kuutsa siirtyy toisen työnantajan palvelukseen. Kuutsa vastasi Venäjän maajohtajan tehtävästä elokuusta 2010.

Liljenstolpe on työskennellyt SRV:n Venäjän organisaatiossa vuodesta 2011 vastaten Venäjän kauppakeskushankkeiden kehittämisestä ja operoinnista. Ennen SRV:tä Liljenstolpe teki pitkän uran Ikeassa vastaten useista ympäri Venäjää toteutetuista tavaratalohankkeista. Sitä ennen hän toimi muun muassa Ruotsin puolustusvoimien palveluksessa.

”Anders Liljenstolpe on ollut avainroolissa kehittäessämme kauppakeskusliiketoimintaamme Venäjällä. Hänellä on erittäin vahva kaupallinen tausta ja ennen kaikkea juuri oikeanlaista kokemusta ja näkemystä siirtyessämme Venäjällä entistä vahvemmin rakentajasta kauppakeskusten ja kiinteistöjen kehittäjäksi ja operoijaksi. Tehtävää aiemmin hoitaneella Jussi Kuutsalla on ollut tärkeä rooli Venäjän hankkeidemme viemisessä eteenpäin ja toivotamme hänelle kaikkea hyvää uusissa haasteissa”, SRV:n toimitusjohtaja Juha Pekka Ojala sanoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Anders Liljenstolpe nimitettiin SRV:n Venäjän maajohtajaksi”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat