Kokeile kuukausi maksutta

KIRA-digi-rahoitusta jaettiin viidennen kerran

KIRA-digi-hankkeen viidennellä kokeiluhakukierroksella myönnettiin yhteensä noin 900 000 euroa 28 uudelle kokeilulle

KIRA-digi-hankkeen viidennellä kokeiluhakukierroksella myönnettiin yhteensä noin 900 000 euroa 28 uudelle kokeilulle

Toimialan oma rahoitusosuus tällä kierroksella tuettavissa hankkeissa on yli 1,7 miljoonaa euroa ja hankkeiden kokonaiskustannukset 2,6 miljoonaa euroa.

Tukea saavat 21 yritystä, 3 kuntaa tai kaupunkia, 3 yhdistystä tai säätiötä ja yksi yliopisto.

”Tällä kierroksella rahoitettiin ennätyksellinen määrä kokeiluja, yhteensä 28 hanketta. Hakemusten taso oli kaiken kaikkiaan kova ja oli ilo nähdä, että monissa kokeiluissa testataan aidosti uusia asioita myös kansainvälisestä näkökulmasta”, sanoo KIRA-digin digipäällikkö Teemu Lehtinen.

Viidenteen kokeiluhakuun saapui 48 hakemusta 45 eri organisaatiosta. Hakemukset arvioitiin ensin sähköisesti hakumateriaalien perusteella ja 38 parhaat pisteet saanutta hakijaa kutsuttiin lyhyisiin virtuaalisiin esittelytilaisuuksiin, joissa arviointeja pystyttiin tarkentamaan.

Hakemusten arvioinnista vastasi riippumaton arviointiryhmä, johon kuuluivat tällä kierroksella Minna Perähuhta (ympäristöministeriö), Teppo Lehtinen (ympäristöministeriö), Tuula Råman (Rakentamisen Laatu RALA ry) ja Urpo Hautala (valtiovarainministeriö). KIRA-digin ohjausryhmä teki arvioinnin pohjalta ympäristöministeriölle esityksen tuettavista hankkeista.

Ympäristöministeriö laatii kaikille hakijoille helmikuun alussa hankekohtaiset päätökset perusteluineen. Rahoitusta saavien hankkeiden kustannukset ovat tukikelpoisia tukipäätöksen laatimisen jälkeen.

KIRA-digi rahoittaa kokeiluja vuosina 2016-2018 yhteensä enintään noin 4 miljoonalla eurolla. Viiden kokeiluhakukierroksen tuloksena hankkeessa on käynnistynyt jo yli 100 kokeilua. Viimeinen, kuudes kokeiluhakukierros järjestetään helmi-huhtikuussa 2018.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “KIRA-digi-rahoitusta jaettiin viidennen kerran”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat