Kokeile kuukausi maksutta

”Omistajanvaihdokset vievät aikaa ja energiaa” – Parocin toimitusjohtaja Anders Dahlblom toivoo hengähdystaukoa

Anders Dahlblom on saanut tottua muutokseen 15 vuoden Paroc-urallaan. Noiden vuosien aikana kivivillaeristeitä ja -ratkaisuja valmistava yritys on myyty viisi kertaa.

Parocin toimitusjohtaja Anders Dahlblomin mukaan tiheät omistajanvaihdokset ovat kuluttavia, mutta ne ovat myös vieneet yritystä eteenpäin. Kuva: Liisa Takala

”Omistajanvaihdokset vievät aikaa ja energiaa. Ehkä raskain aika henkilöstölle oli vuonna 1999, kun irtauduimme Partekista ja omistajaksi tuli tehostamista vaativa pääomasijoittaja. Olemme kuitenkin vuosien mittaan oppineet elämään muutoksen kanssa”, muutama viikko sitten Parocin toimitusjohtajaksi nimitetty Dahlblom kuvaa.

Uusin kauppa solmittiin viime lokakuussa, kun yhdysvaltalainen muun muassa eristeitä valmistava Owens Corning (OC) ilmoitti allekirjoittaneensa Paroc Groupin ostamista koskevan sopimuksen CVC Capital Partnersin kanssa. 900 miljoonan euron kauppa toteutui helmikuun alussa.

Uusi omistaja on Dahlblomin mukaan erilainen kuin aiemmat, muutaman vuoden omistajuuteen tyytyvät pääomasijoittajat. ”Olen nyt aistinut huojentuneisuutta käytävillä, sillä Owens Corning pyrkii pitkäjänteisyyteen. Se tuo hengähdystauon.”

Muutos voi olla hyväksikin, Dahlblom painottaa. Uudet omistajat asettavat aina uusia tavoitteita ja kehittävät sillä tavalla yritystä. Hänestä niin on käynyt Parocillekin.

”Jokainen kauppa on vienyt yritystä eteenpäin. Jälkikäteen ajateltuna tietyt muutokset on ollut pakko tehdä, jotta olemme päätyneet kannattavaksi.”

Tylsää ei ole ollut

Dahlblom törmäsi Parociin ensimmäisen kerran noin 15 vuotta sitten, kun hän oli PriceWaterHouseCoopersilla yrityskauppojen konsulttina. Parocille haettiin uutta omistajaa. Kauppoja ei kuitenkaan syntynyt.

Anders Dahlblom

  • 43-vuotias
  • Syntynyt Vantaalla, asuu perheineen Helsingissä
  • Ekonomi, rahoitus, Svenska Handelshögskolan, 2000
  • Cefa (Certified Effas Financial Analyst), 2000
  • Toimitusjohtaja, Paroc, 23.1.2018–
  • Talousjohtaja, Paroc, 2006–2017
  • Group controller, Paroc, 2004–2006
  • Business controller, Tekniset eristeet -liiketoimintayksikkö, Paroc, 2002–2004
  • Konsultti, yritysjärjestelyt ja arvonmääritykset, PricewaterhouseCoopers, 2000–2002
  • Harrastaa lenkkeilyä, sulkapalloa ja crossfittiä

”Tutustuin yritykseen tuona tiiviinä aikana hyvin. Silloin puhuttiin paljon IT:stä, oikeastaan se oli hypetystä. Käsitin, että olen ennemminkin kiinnostunut työpaikkana yrityksestä, joka ymmärtää oikean tuotteen päälle.”

Dahlblom otti luurin käteen ja soitti Parocin toimitusjohtaja Peder Bieselletyön perässä. ”Ei meillä haluamiasi työpaikkoja ole hyllyllä odottamassa, hän sanoi. Ajattelin, että ei sitten. Parin viikon päästä hän palasi asiaan ja palkkasi minut business controlleriksi.”

Sillä tiellä mies on vieläkin. Viimeksi ennen toimitusjohtajuuttaan Dahlblom työskenteli talousjohtajana.

”Minulta on kysytty, että olet ollut jo pitkään perusteollisuudessa, eikö olisi aika katsoa jotain muuta? Eikö se käy tylsäksi? Olen vastannut, että tämä omistajanvaihdostahti on pitänyt kiireisenä. Tylsistymisestä ei ole puhettakaan.”

Tiimityöllä iso arvo

Huipulla voi olla yksinäistä. Johtaja ei voi uskoutua kuin varsin pienelle joukolle ihmisiä. Dahlblom allekirjoittaa väitteen mutta vannoo kuitenkin yhteistyön nimeen.

”Ei johtaja pysty yksin kaikkeen, eikä sitä jaksamisen takia kannata yrittääkään. Motivoituneen tiimin voima on valtava, ja sillä päästään pitkälle!”

Johtajana Dahlblom painottaa sitä, että kukin itse ja yhdessä miettii painopistealueita. Tehdäänkö strategisesti oikeita asioita, jotka johtavat oikeaan lopputulokseen? Vai hutkitaanko vain sinne tänne?

”On tärkeää, että tästä puhutaan. Välillä pitää tarkistaa, onko suunta oikea, koska silloin sen ehtii vielä korjata. Monesti tehdään hiki hatussa paljon asioita, mutta tulos jää huonoksi.”

Dahlblom korostaa myös hyvän hengen tärkeyttä – silläkin uhalla, että se saattaa kuulostaa kliseiseltä. Paras tulos syntyy tiimissä silloin, kun kaikki ovat innostuneita ja haluavat antaa parastaan.

”Hyvän hengen luominen vaatii työtä ja läpinäkyvyyttä. Tavoitteiden ja yrityksen strategian pitää olla selkeät, koska epämääräisyys tuhoaa herkästi hyvää tunnelmaa.”

Parocissa on viime aikoina puhuttu paljon myönteisen palautteen tärkeydestä. Dahlblomin mukaan sen antaminen unohtuu joskus kiireessä, mutta se on menestymiselle aivan yhtä tärkeää kuin kehityskohteidenkin paikallistaminen.

Otsikkoa muokattu klo 16.21.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “”Omistajanvaihdokset vievät aikaa ja energiaa” – Parocin toimitusjohtaja Anders Dahlblom toivoo hengähdystaukoa”

  1. Liikaa on rahaa ammattitaidottomilla kun hyvää bisnestä keikutetaan jatkuvilla omistajavahdoksilla.

    1. Ei omistajat ammattitaidottomia ole ollut. Jokainen on vetänyt hyvät voitot välistä, Parocin kustannuksella. Välillä kaaduttiin rahoittajapankkien syliinkin. Kyse on pelistä, kenellä jää musta pekka käteen. Bisnes on helppoa nyt suhdannehuipulla, kaikkilla on kivaa ja hymyilytää.

Vastaa käyttäjälle CFO Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat