Tukholman Masthamnenin tulevaisuuden siluettiin voi kuulua jopa 31 puista pilvenpiirtäjää. Kuva: Anders Berensson Architects

Tukholmaan suunnitteilla valtava puusta tehty tornitaloalue

Tukholman kunnallispolitiikassa vaikuttava Centerpartiet eli Keskustapuolue on tilannut arkkitehtitoimisto Anders Berensson Architectsilta suunnitelman Masthamnenin alueen kehittämiseksi. Suunnitelmassa on mukana esimerkiksi 31 puusta tehtyä asuintornitaloa.

Kirjoittaja(t) Johanna Aatsalo

Keskustapuolue kyllästyi kaupungin keskustan viereisen Masthamnenin satama-alueen kehityksen hitauteen ja päätti tilata oman suunnitelman merellisen alueen kehittämisen vauhdittamiseksi.

Arkkitehtitoimisto Anders Berensson Architectsin laatimassa suunnitelmassa alue on jaettu kolmeen erilaiseen alueeseen. Alemmassa, laiturialueen kupeeseen rakennettavassa kaupunginosassa on 19 noin 6-10 -kerroksista rakennusta, joissa on yhteensä noin 2 500 asuntoa, 60 000 neliömetriä toimistotilaa ja noin 90 liike- ja ravintolahuoneistoa.

Masthamnenin pilvenpiirtäjäalue yhdistyy alempaan kaupunginosaan peräti 31 kapearunkoisen puisen clt-tornitalon kautta. Torneissa on kussakin 25-35 kerrosta, yhteensä 3 000 asuntoa ja tilat 30 liike- ja ravintolayritykselle.

Maisemointi hoidetaan alemman kaupunginosan rakennusten katoille rakennettavien puistojen avulla. Puistot liittyvät toisiinsa silloilla.

Masthamnenin alue sijaitsee kolmen kukkulan ympäröimässä laaksossa.

”Toimeksiantonamme oli suunnitella Tukholman korkein, tiivein ja ympäristöystävällisin uusi asuinalue. Rakennusmateriaalina puulla on nykyisistä rakennusmateriaaleista pienimmät hiilidioksidipäästöt ja sen vuoksi se oli meille itsestäänselvä valinta uuden ruotsalaisen kaupunginosan rakentamiseksi”, arkkitehtitoimisto kertoo verkkosivuillaan.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Tukholmaan suunnitteilla valtava puusta tehty tornitaloalue”

  1. Toivottavasti paloturvallisuudesta huolehditaan kunnolla. Tukholmakin on paloherkkää aluetta.

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi