Kokeile kuukausi maksutta

Antilooppi osti loputkin Stella Business Parkin kiinteistöt

Antilooppi on ostanut vuoden 2019 aikana kahdella erillisellä kaupalla kolme kiinteistöä Stella Business Parkista Espoon Leppävaarassa. Näiden kauppojen myötä Antilooppi omistaa nyt koko Stellan.

Antilooppi osti Stella Novan ja Solariksen Keskinäiseltä Työeläkeyhtiö Elolta. Stella Lunan myi Erikoissijoitusrahasto Fennica Toimitilat I. Antiloopilla oli jo aikaisemmin omistuksessaan Stella Terra, jonka se hankki kesäkuussa 2018.

Kiinteistöjen yhteenlaskettu kauppahinta on 63 miljoonaa euroa.

Stella Business Park on valmistunut vuosien 1999–2001 aikana, ja sen vuokrattava pinta-ala on 23100 neliömetriä. Lisäksi ostettuun kokonaisuuteen kuuluu 742 autopaikkaa kahdessa paikoituslaitoksessa. Vuokralaisia on noin 115. Niiden käytössä on kaksi ravintolaa ja kuntosali sekä muita palveluita. Stellan tämän hetken käyttöaste on 94 prosenttia.

Stella Business Park sijaitsee näkyvällä paikalla Leppävaarassa Kehä I:n ja Turun moottoritien risteyksessä. Se on helposti saavutettavissa myös julkisilla kulkuneuvoilla, esimerkiksi Leppävaaran juna-asema on kävelyetäisyydellä.

”Stellasta tekee ainutlaatuisen sen kaupunki kaupungin sisällä -tyyppinen ilmapiiri, missä palveluiden ja yhteisöllisyyden merkitys näkyy jokapäiväisessä toiminnassa”, Antiloopin toimitusjohtaja Tuomas Sahi toteaa tiedotteessa.

Antilooppi on pääkaupunkiseudun toimistokiinteistöihin keskittynyt kiinteistöyhtiö. Sen tunnetuimpiin kiinteistöihin kuuluvat muun muassa Ympyrätalo, Merikortteli ja OTK:n entinen pääkonttori. Yhtiöllä on vuokrattavaa tilaa yhteensä noin 338000 neliömetriä. Antiloopin omistavat eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ja ruotsalainen eläkevakuutusyhtiö AMF Pensionsförsäkring.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Antilooppi osti loputkin Stella Business Parkin kiinteistöt”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat