Hyödynnä 1kk/0€ diginäyte!

Merkittävää toimialaa johtanut Annina Peisa lähti Rambollilta

Peisalla on monipuolista kokemusta rakennus- ja kiinteistöalalta.

Annina Peisa tuli Rambollille vuonna 2022. Kuva: Liisa Takala
Kuuntele juttu

Ramboll Finlandin Kiinteistöt ja rakentaminen -liiketoiminnan johtaja ja johtoryhmän jäsen Annina Peisa on jättänyt yhtiön.

Rakennuslehdelle hän kertoo, että Rambollin Kiinteistöt ja rakentaminen -toimialalla on tehty yhtiön tavoitteiden mukaisesti merkittäviä muutoksia. Isoin on ollut viime vuonna tehty organisaatiomuutos globaalisti.

”Näiden jälkeen minun on nyt aika siirtyä seuraaviin haasteisiin. Tulevaisuuden suunnitelmia en vielä avaa tarkemmin.”

Hän kuvaa Rambollia hienoksi globaaliksi yritykseksi, jossa on huippuasiantuntemusta niin Suomessa kuin globaalisti.

”Päällimmäisenä on nyt mielessä kiitollisuus kaikesta oppimastani ja ihmisistä, joiden kanssa olen saanut tehdä töitä niin Suomessa kuin muissa Ramboll-maissa.”

Peisa aloitti tehtävässään vuonna 2022. Sitä ennen hän työskenteli Visonilla partnerina ja strategiakonsulttina, Destialla liiketoimintaryhmän johtajana sekä Lemminkäisellä eri tehtävissä, viimeisimpänä liiketoiminta-alueen johtajana.

Lue lisää: Diplomi-insinööri hyppää nyt suunnittelusaappaisiin

Diplomi-insinööriksi hän valmistui vuonna 2003 silloisesta Teknillisestä korkeakoulusta pääaineenaan pohjarakentaminen ja maamekaniikka.

Peisa tunnetaan myös luottamustoiminnasta. RILin puheenjohtajana hän toimii kauden 2024-2026. Varapuheenjohtajana hän toimi kauden 2017-2019.

Aiemmin tänä vuonna Ramboll Finlandin toimitusjohtaja Maija Jokela lähti yhtiöstä. Jaana Tyynismaa toimii vt. toimitusjohtajana.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Merkittävää toimialaa johtanut Annina Peisa lähti Rambollilta”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat