Kokeile kuukausi maksutta

”Fiilis on hyvä” – Tampereen gryndereillä menee edelleen hyvin

Gryndillä menee Tampereella hyvin, vaikka kauppa on pudonnut.

Tampereella on rakennettu viime vuosina paljon myytäviä omistusasuntoja. Kuva: Petri Kivinen

Rakennuslehden markkinakatsaus osoittaa, että uusien asuntojen markkina on rauhoittunut Tampereella muun Suomen tapaan.

Uusia asuntoja on kuitenkin tuotu syksyn aikaan vilkkaasti ennakkomarkkinointiin, mikä kertoo gryndin piristymisestä.

Myös yrityksissä arvioidaan gryndituotannon näkymät positiivisiksi.

”Fiilis on ihan hyvä. Korona ei ole meillä näkynyt, tämä vuosi on mennyt suunnitelmien mukaan. Marraskuussakin aloitettiin uusi kohde. Tampere on vetovoimainen alue”, Peabin aluejohtaja Matti Joensuu sanoo.

Rakennuslehden Tampereen seutua koskeva markkinakatsaus perustuu Tratan keräämiin tietoihin, jotka on muunnettu vastaamaan STH-Groupin muiden alueiden katsauksen lukuja.

Tratta on Tampereen yliopiston rakentamistuotannon ja -talouden opiskelijoiden kerho, joka on tehnyt seudun gryndituotannon Tuuma-nimisiä markkinaselvityksiä 1980-luvulta saakka. Luvuissa ovat mukana vain yleiseen myyntiin menevät kohteet.

Tampereen lukuihin on otettu mukaan ympäristökunnat Kangasala, Lempäälä, Pirkkala, Nokia ja Ylöjärvi.

Kaupat pudonneet

Tampereella tehdään nykytahdilla 2276 uuden asunnon kauppaa vuodessa. Tahti on hiljentynyt puolessa vuodessa 10 ja vuodessa 21,5 prosenttia. Kahden vuoden takaiselta huipputasolta kaupat ovat pudonneet 27 prosenttia.

Vaikka taso on edelleen hyvä, niin nykyistä vähemmän Tampereella tehtiin kauppoja neljä vuotta sitten. Kaupat ovat vähentyneet Tampereella hieman vähemmän kuin muualla Suomessa.

Tampereella on myynnissä reilut 1335 uutta asuntoa. Viime kevääseen verrattuna tilanne on ennallaan. Vuodessa tarjonta on pudonnut lähes 400 asunnolla (-22 %).

Myynnissä on vähän uusia asuntoja, viimeisen puolen vuoden kauppatahdilla seitsemän kuukauden myyntiä vastaava määrä. Asunnoista on ollut lievää alitarjontaa jo vuoden ajan.

Myymättömien valmiiden asuntojen varasto ei ole ongelma, myymättä on vain 257 valmista asuntoa. Siinä on 52 asunnon lisäys keväästä. Osuus tarjonnasta on kasvanut 19,3 prosenttiin.

Asunto maksaa 5200 euroa neliöltä

Tampereella myynnissä olevien uusien kerrostaloneliöiden velaton keskihinta on 5200 euroa. Keväästä hinta putosi 60 eurolla (-1,1 %).

Hieman pitemmällä aikavälillä hinnat ovat kuitenkin nousseet selvästi, sillä neliöhinta puhkaisi 5000 euroa ensimmäisen kerran vuosi sitten.

Tampereen hintatiedot perustuvat Tratan tietoihin, eikä hintoihin ole lisätty lunastettavan vuokratontin osuutta. STH-Groupin hintatiedoissa tonttiosuus on mukana. Siten Tampereen hintatiedot eivät ole vertailukelpoisia muiden alueiden asuntokatsausten lukujen kanssa.

Lunastettavan tonttiosuuden puuttuminen kuitenkin pienentää Tampereen keskihintoja korkeintaan parilla sadalla eurolla neliöltä. Lunastettavien tonttien merkitys on Tampereella paljon pienempi kuin pääkaupunkiseudulla, ja tontit ovat Tampereella selvästi halvempia.

Ensi vuosi näyttää positiiviselta

Peabin Joensuun mukaan oman asunnon ostajat ovat liikkeellä, epävarmuus ei ole levinnyt kuluttajien joukkoon.

Peabilla on käynnissä Tampereen seudulla yli 200 asunnon rakentaminen. Kaikki tuotanto on kuluttajille myytävää gryndiä, sijoittaja- tai Ara-kohteita ei ole työn alla.

Myös vuotta 2021 Joensuu katsoo positiivisin mielin. Tuotantoa aiotaan käynnistää normaali määrä.

Peabin Joensuun vastuulla ovat myös Oulu, Vaasa, Seinäjoki, Jyväskylä, Kuopio ja ensi vuoden alusta myös Turku. Myös näissä kaupungeissa asuntorakentamisen tilanne vaikuttaa kohtuullisen positiiviselta. Tuotantoa on käynnistynyt suunniteltu määrä eikä hankkeita ole siirretty.

Myös ensi vuoden tuotannon arvioidaan olevan suunnitellulla tasolla.

Yhteensä Joensuun vetämillä alueilla rakennetaan yli 400 asuntoa vuodessa. Se kaikki on gryndiä. Yksittäisiä Ara-hankkeita on jatkossa käynnistymässä.

”Ylilyöntien aika on ohi”

YH Kodit on merkittävä asuntorakentaja Tampereella ja myös Turussa. Toimitusjohtaja Janne Tuomisen mukaan gryndituotannolla on mennyt yllättävän hyvin ja näkymät ovat mukavat kasvukeskuksissa, mikäli jotain yllättävää ei tapahdu.

YH Kodeilla lähtee Tampereella ja Turussa kummassakin ensi vuonna liikkeelle 2–3 kohdetta. Kummankin kaupungin kohteissa on 140–150 asuntoa. Kaupunkeihin lasketaan ympäristökunnat Nokia, Pirkkala, Kangasala, Ylöjärvi, Lempäälä, Kaarina, Raisio ja Naantali.

”Ihmisiä muuttaa Tampereelle ja Turkuun, kysyntää riittää. Korona ei ole pienentänyt meidän gryndituotantoa yhtään, operatiivista toimintaa se on jonkin verran haitannut”, Tuominen sanoo.

Hyvä kysyntä edellyttää kuitenkin sitä, että hinta-laatusuhde on kohdallaan.

”Ylilyöntejä on ollut, mutta niiden aika on ohi. Hinta-laatusuhteen on oltava kohdallaan. Pelkkä hyvä sijainti ei enää riitä, on oltava myös laatua. Tolkun hintaiset asunnot menevät kaupaksi.”

”Me rakennamme kohtuuhintaisen pään asuntoja, jos sellaisia nyt ylipäätään on. Ylihintaisissa asunnoissa on paljon myyjiä, mutta vähän ostajia.”

Tampere verrattuna Vantaan, Turun ja Oulun markkinatilanteeseen

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “”Fiilis on hyvä” – Tampereen gryndereillä menee edelleen hyvin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat