Kokeile kuukausi maksutta

Isokydön päiväkodin peruskorjaus alkaa Järvenpäässä

Järvenpään kaupungin kiinteistöjen rakennuttamisesta vastaava Mestaritoiminta oy on käynnistänyt Isokydön päiväkodin peruskorjauksen suunnittelun yhteistyössä tilojen käyttäjien kanssa.

Vuonna 1988 valmistuneeseen päiväkotiin tehtiin kolme vuotta sitten kuntokartoitus ja viime vuonna tarkentavia lisätutkimuksia, joiden perusteella Järvenpään kaupungin ja Mestaritoiminnan yhteinen kiinteistötoiminnasta vastaava organisaatio Kiinteistöallianssi päätyi päiväkodin peruskorjaamiseen.

”Rakennus on sekä yleisiltä että teknisiltä tiloiltaan pääosin tyydyttävässä kunnossa, jolloin peruskorjaamalla saadaan sille lisäkäyttövuosikymmeniä”, projektista vastaava Mestaritoiminnan kiinteistömestari Antti Räty sanoo tiedotteessa.

Korjaustyöt aloitetaan keväällä 2021, ja tilat valmistuvat ensi vuoden kesäkuussa.

Järvenpään kaupungille käyttäjien osallistaminen hankkeisiin uudis- ja saneeraushankkeissa on tärkeä asia ja hyväksi havaittu toimintamalli. Myös tutkimukset osoittavat, että käyttäjien äänen kuuluminen hankkeissa lisää rakennuksen käyttöönoton helppoutta ja lisää työviihtyvyyttä toiminnan alkaessa.

”Kaupungin kannalta on oleellista, että käyttäjänäkemykset huomioidaan hankkeissa, jotta toiminta uusissa tiloissa koetaan motivoivaksi, kehittäväksi ja innostavaksi. Se lisää tunnetta siitä, että valmistuvat tilat ja siellä olevat kalusteet palvelevat parhaiten kasvamista, kasvattamista, oppimista ja opettamista”, tilasuunnittelun pedagoginen kehittämispäällikkö Jan Mikkonen kertoo.

Päiväkodin työntekijät ovat osallistuneet suunnitteluun ja ovat mukana myös työmaakokouksissa korjausten aikana. Päiväkodin henkilöstö on laatinut tavoitteeksi tuleville tiloille pedagogisen suunnitelman, jonka avainsanoja ovat hyvinvointi, leikki ja liikunnallisuus, oppimisympäristön muunneltavuus, laaja-alainen oppiminen, luonto ja metsä sekä luovuus.

”Nykyisissä tiloissa on monta pientä huonetta, mikä haittaa toiminnallisuutta. Toivomme, että tiloista saadaan avarammat, mutta myös muunneltavat tarpeen mukaan eriytettäviksi tiloiksi, jotta lasten yksilölliset tarpeet voidaan huomioida paremmin nyt ja vielä 30 vuoden päästäkin”, päiväkodin johtaja Juha Järvinen kertoo.

”Tiloja on tarkoitus korjata ja uudistaa siten, että rakennuksen käyttöä voidaan jatkaa vuosikymmeniä eteenpäin. Rakennus on rakennusteknisiltä ratkaisuiltaan joustava, kantavina rakenteina on pilari-palkkijärjestelmä, joka tekee tilojen yhdistelyn ja muuntamisen mahdolliseksi”, korjauksen suunnittelusta vastaava arkkitehti Olli Kumpulainen sanoo.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Isokydön päiväkodin peruskorjaus alkaa Järvenpäässä”

  1. Mikä tässä on se uutinen? Vastaavia päiväkotien peruskorjauksia tehdään ympäri Suomea koko ajan. Seuraavaksi ” uutinen”, että töölöläisessä kerrostalossa alkoi julkisivusaneeraus.

  2. Ehkä se on uutinen että lähes 40v vanha tekele peruskorjataan. Olisi ehkä kannattanut puskea nurin ja tehdä uusi.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat