Kokeile kuukausi maksutta

NRC Group sai Oulun rautatieaseman ja ratapihojen turvalaiteurakan

Sopimuksen arvo on 4,8 miljoonaa euroa. Urakka valmistuu joulukuussa 2023.

Töiden Oulun asema-alueella on määrä alkaa toukokuussa. Kuva: Jukka Gröndahl / HS

NRC Group toteuttaa Oulun rautatieaseman uuden turvalaitteiston rakentamisurakan. Yhteensä 4,8 miljoonan euron arvoisen hankkeen aikana Oulun liikennepaikalle asennetaan yli 300 kilometriä runko- ja pienkaapelia. Lisäksi projektin yhtenä isona osa-alueena on rakentaa kolme isoa opastinportaalia Nokelan alueelle.

Urakka on jaettu kolmeen toteutuserään. Tänä vuonna rakennetaan Tuiran, Oulun henkilöratapihan sekä Oulun liikennepaikan eteläpään turvalaitteet. Vuonna 2022 vuorossa ovat Nokelan Ratapiha sekä Nokelan tavararatapihan turvalaitteet. Vuonna 2023 asennetaan kahdeksankymmentä sähkökääntölaitetta, ja turvalaitejärjestelmä otetaan käyttöön.

Urakan suunniteltu aloitus on toukokuussa, jolloin kaapeloinnit päästään aloittamaan. Sen arvioidaan valmistuvan joulukuussa 2023.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “NRC Group sai Oulun rautatieaseman ja ratapihojen turvalaiteurakan”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat