Kokeile kuukausi maksutta

Bolidenin Porin urakassa apuna mobiili betonitehdas – vastaava löytyy Kemin biotuotetehtaan työmaalta

Betoniasema ja urakkakohde ovat samalla tontilla ja valupaikalle on matkaa vain parisen sataa metriä.

"Parhaimmillaan valetaan 400 kuutiota kerralla. Työt eivät sujuisi, jos valmisbetoni pitäisi kuljettaa kaupungista asti", yrittäjä Jyri Honkaniemi kertoo.(Kuva: Rudus)

Boliden rakennuttaa uutta punnitus- ja näytteenottolaitosta sekä uutta rikastevarastoa Porin sataman alueelle. Projektissa parannetaan merkittävästi rikasteiden käsittelyä Porissa. Investoinnin arvo on noin 40 miljoonaa euroa.

Urakoitsijana on Ruoppaus Suominen oy, jonka yrittäjä Jyri Honkaniemi kuvaa urakkaa vaativaksi. Myös rakenteet ovat massiivisia.

Rudus toimittaa urakassa tarvittavan valmisbetonin ja on tuonut sitä varten paikalle liikuteltavan betonitehtaan. Betonin menekiksi on arvioitu noin 20 000 kuutiota, josta noin 7 000 kuutiota on erikoisbetoneja.

”Valmisbetoniaseman saaminen rakennuspaikalle on näin ison urakan elinehto”, Honkaniemi toteaa.

Myös ympäristö kiittää

Rudus hankki ensimmäisen Express-betoniaseman Pohjois-Suomeen vuonna 2021. Steel-Kametin valmistama tehdas aloitti toimintansa Kemissä rakenteilla olevan biotuotetehtaan valmisbetonin tuottajana. Poriin toimitettu tehdas on lähes identtinen sen kanssa.

Porin Satama sijaitsee Mäntyluodossa, josta on 20 kilometriä matkaa lähimmälle betonitehtaalle. Siitä seuraava on 40 kilometrin päässä.

”Parhaimmillaan valetaan 400 kuutiota kerralla. On ehdottoman tärkeää, että meitä palvelee oma asema rakennuspaikan vieressä. Työt eivät sujuisi, jos valmisbetoni pitäisi kuljettaa kaupungista asti”, Honkaniemi kertoo.

Porin Satama on tullin valvonnassa oleva aidattu alue, mikä sekin olisi vaikuttanut betonikuljetuksiin.

”Betoniasema ja urakkakohde ovat nyt niin sanotusti samalla tontilla ja valupaikalle on matkaa vain parisen sataa metriä. Toimitukset ovat varmoja ja nopeita. Hiilijalanjälkikin pienenee, kun matkaa on lyhyt ja kuljetuskaluston tarve pienempi”, toteaa Ruduksen tuotantopäällikkö Visa Nurmi.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Bolidenin Porin urakassa apuna mobiili betonitehdas – vastaava löytyy Kemin biotuotetehtaan työmaalta”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat