Vastuullisilla innovaatioilla jopa betoni saadaan vihertämään ja sorakuopat täyteen elämää

Huoli ilmastonmuutoksesta on kannustanut yrityksiä innovoimaan. Kiertotalous, vähähiilisyys ja biodiversiteetin suojelu ovat nousseet monen yrityksen arvolistalla korkealle. Hiilijalanjäljen lisäksi tarkastelussa on myös hiilikädenjälki eli hyvän tekeminen muille.

Tammikuussa rakennuslupaa hakevan on muutamassa päivässä ehdittävä opetella satoja muutoksia määräyksiin

Rakentamisessa tapahtuu vuoden 2018 alussa niin valtava määrä muutoksia erityisesti rakentamismääräyksiin, että RT antoi syksyllä suosituksen aikaistaa rakennusluvan hankinnan vuodelle 2017. Rakennuslehti kertoo, mitkä asiat muuttuvat.