Mistä puhumme, kun puhumme rakentamisen kestävyydestä? Keskustelu keskittyy yhä päästöihin ja energiankulutukseen – asioihin, joita osaamme jo mitata. Ekologiseen kriisiin liittyvät kuitenkin myös luontokato ja resurssien riittävyys.
Maailmassa käytetään vuodessa 100 miljardia tonnia materiaaleja, joista rakentamiseen kuluu noin puolet. Rakennusalalla energiatehokkuus on parantunut, uusiutuvan energian käyttö lisääntynyt ja päästöjen laskenta on arkipäivää. Silti emme voi sanoa, että kestävyys olisi jo hallussa.
Rakentamisen ekologisia vaikutuksia on tarkasteltava laajemmin. Päästöt ovat olleet keskiössä syystä, mutta seuraavaksi huomiota pitää kohdistaa myös vaikeammin mitattaviin asioihin: luonnon monimuotoisuuteen, ekosysteemeihin ja koko elinkaaren luontovaikutuksiin raaka-aineiden hankinnasta materiaalien valmistukseen asti.
A-luokan energiatodistus ei riitä. Etenkään, jos samalla sivuutetaan luonnonvarojen käytön kuormitus ekosysteemeille tai kaupunkiluonnon merkitys ilmastonmuutoksen hillinnälle ja ihmisen hyvinvoinnille.
Luonnon monimuotoisuuden huomioon ottaminen rakennushankkeissa on kehittyvä alue, eikä kaikkien vaikutusten arviointiin ole valmiita mittareita. Planetaaristen rajojen jo ylittyessä meillä ei ole varaa odotella niiden kehittymistä täydellisiksi.
Luontovaikutuksia voidaan lieventää, paikoin jopa välttää. Lievennyshierarkian mukaisesti haitallisia vaikutuksia on ensin vältettävä, sitten minimoitava ja lopulta ennallistettava ympäristöä.
Sopeutumisesta on siirryttävä ennalta ehkäiseviin ja ennallistaviin toimenpiteisiin. Viherrakentamisella, istutuksilla tai hulevesien hallinnalla voidaan tukea paikallista luontoa ja lisätä elinympäristöjä eri lajeille.
Vielä tärkeämpää – ja vaikeampaa – on arvioida luontovaikutuksia rakennuspaikan ulkopuolella. Juuri siellä piilee osa rakentamisen raskaimmista seurauksista: raaka-aineiden otto tuhoaa elinympäristöjä, luo monokulttuureita ja muokkaa vesistöjä ja maaperää.
Siksi on katsottava omaa tonttia laajemmalle. Hemsöllä selvitämme, miten tärkeimpien rakennusmateriaalien luontovaikutuksia voitaisiin ottaa huomioon alkulähteiltä valmistukseen ja käyttöön asti.
Merkittävä ajattelutavan muutos liittyy olemassa olevaan rakennuskantaan. Hyvin suunnitellun korjausrakentamisen avulla rakennuksia voidaan fiksusti muuntaa nykyajan vaatimuksiin ja muuttuneen käytön tarpeisiin.
Systeeminen muutos edellyttää myös vallitsevien käytäntöjen murtamista: voisiko tarvetta sovittaa rakennukseen sen sijaan, että rakennus yritetään sovittaa väkisin tarpeeseen?
Uuden rakentamista perustellaan usein elinkaaripäästöjen vähentämisellä. 50 vuoden elinkaarella syntyvät päästövähennykset eivät silti auta, jos nykyhetkessä päästöjä syntyy valtavasti. Rakennuksia korjaamalla päästöjä voidaan vähentää nyt ja elinkaaren aikana sekä välttää osa uudisrakentamisen muista luontovaikutuksista.
Rakentamisen todelliset luontovaikutukset on saatava konkreettiseksi ja näkyväksi osaksi päätöksentekoa. Vasta kun ne otetaan huomioon, voidaan puhua kestävästä rakentamisesta.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “A-luokan energiatodistus ei pelkästään riitä”