Kiinteistö- ja rakennusalalle tuleva saa nopeasti kuulla RYLeistä, yleensä jo opintojen aikana tai viimeistään työelämän alkumetreillä. Mikä siis on RYL?
Rakentamisen yleiset laatuvaatimukset eli kansanomaisemmin ”ryllit” ovat julkaisuja, joissa määritetään Suomessa toteutettavia kriteerejä rakennustarvikkeille, rakennustyölle ja valmiille rakennusosalle. RYL auttaa ja on monissa tapauksissa oikeastaan välttämätön lopputuotteen laadunmäärittelyssä. Ne ovat Rakennustiedon palveluvalikoimassa erittäin olennaista sisältöä.
RYL edustaa Suomen kiinteistö- ja rakentamisalan eri osapuolten yhdessä hyväksymää käsitystä hyvästä rakennustavasta. Se antaa konkreettista ja täsmällistä sisältöä maankäyttö- ja rakennuslain velvoitteelle noudattaa rakentamiselle asetettujen vaatimusten lisäksi hyvää rakennustapaa.
Mikäli jostain asiasta ei löydy viranomaismääräystä, voi RYL saada laajaa oikeudellista merkitystä hyvän rakennustavan noudattamista arvioitaessa. Nämä tulevat usein kyseeseen erityisesti rakentamiseen liittyvissä virhetilannetulkinnoissa. RYL on työväline hyvän rakennustavan mukaiseen suunnitteluun ja toteutukseen. Se auttaa sopimusten laadinnassa ja tulkinnassa.
RYL ja rakennusselostus ovat tärkeimmät julkaisut ja dokumentit, joissa hankekohtaisesti rakennuksen laadulliset ominaisuudet avataan. RYLin tehtävä on kuvata kaikkiin hankkeisiin yleiset laatuvaatimukset. Rakennusselostus puolestaan kertoo hankekohtaiset vaatimukset. RYLin vaatimukset tulevat voimaan, kun rakennusselostuksessa viitataan RYLiin. Samalla tulevat voimaan RYL-julkaisujen määräykset ja ohjeet, joihin RYLin kyseisessä kohdassa viitataan.
RYLin tarkoitus ei ole hankaloittaa vaan helpottaa hankekohtaisten asiakirjojen laadintaa, jotta hankkeesta toiseen samanlaisina toistuvia laatuvaatimuksia ei tarvitse toistaa. RYL ei ole virallinen määräys, mutta rakennuttajan ja urakoitsijan välisissä sopimuksissa se on yleisesti sovittu sitovaksi laatumäärittelyksi. Kun suunnitelmissa viitataan RYLiin, ei kaikkia yksityiskohtia tarvitse kirjata suunnitelmiin.
RYLin asema yleisenä teknisenä asiakirjana vertautuu yleisten sopimusehtojen, YSEn, asemaan yleisenä kaupallisena asiakirjana. Ristiriitatilanteissa RYL on otettu esille hankalissa paikoissa, oikeudenkäynneissäkin.
Rakentamisen yleisillä laatuvaatimuksilla on pitkä historia. Niitä on käytetty Suomessa jo 60 vuotta määrittämässä rakentamisen laatutasoa. 1960-luvun alussa julkaistu ensimmäinen RYL-käsikirja oli otsikoitu laatumääräyksiksi. Se julkaistiin RT-kortiston mukana vihkona.
Vuosikymmenten aikana RYL-sisältöjen laatimiseen on laaja-alaisesti osallistunut useita satoja, ellei peräti tuhansia alan ammattilaisia Rakennustietosäätiö RTS sr:n toimikuntalaitoksen kautta joko toimikuntien jäseninä tai lausuntojen antajina. Hyvän rakennustavan käsitettä on todellakin iskostettu RYL-kehitystyön myötä hyvin laajalti maahamme.
RYL-käsikirjoja on uusittu keskimäärin kymmenen vuoden välein. Nykyään RYL-kirjoja ei enää paineta. Rakennustieto on kehittänyt verkkopalvelun, jonne saadaan vuoden 2021 aikana lisää RYL-sisältöjä: Maa RYL, Infra RYL, Kiinteistö RYL, Korjaus RYL ja Talotekniikka RYL. RYL-palveluun päivittyy aina ajantasainen sisältö ja versiohistoria. Palveluun sisältyy muutakin hyödyllistä sisältöä, kuten nimikkeistöjä, sanastoja ja linkityksiä sopimusasiakirjoihin.
Edessä on tiivis RYL-vuosi.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Alkanut vuosi on virkeä ja tiivis RYL-vuosi”