Mikä yhdistäisi suomalaisen rakentamisen?

Tietoa kirjoittajasta Tapio Kivistö
Päätoimittaja, tapio.kivisto@sanoma.com
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Kun tekniikka kehittyy ja tieto lisääntyy, keskimäärin useimmilla toimialoilla mennään kaikkien mielestä parempaan suuntaan.

Rakennusalalla ei näin kuitenkaan taida olla. Helsingin Sanomat julkaisi viime viikolla mielenkiintoisen artikkelin viiden arkkitehdin perustamasta Suoja ry:stä ja sen ajatuksista rakentamisesta.

Suoja kyseenalaistaa voimakkaasti nykyiset rakentamiskäytännöt ja katsoo ennemminkin sadan vuoden taakse. Sen mielestä rakentamisessa pitäisi ottaa menneestä oppia niin, että ”talot rakennettaisiin kestäviksi todetuin menetelmin”.

Arkkitehti Lars-Erik Mattila toteaa HS:ssä, että ”nykyajan taloja rakennetaan käytännössä ihan samalla tavalla kuin parjatuilla 1960- ja 1970-luvuilla. Sen sijaan 1900-luvun puoliväliä edeltävät talot eroavat kuin yö ja päivä kaikesta sen jälkeen tehdystä rakentamisesta. 1960-luvulla luovuttiin ajatuksesta, että talon pitää kestää isältä pojalle”.

Suoja pitää ihanteellisena myös aiempaa tilannetta, jossa käytössä oli pieni määrä erilaisia rakennusmateriaaleja. Mattilan mukaan niiden tarkka koostumus ja pitkäaikaiskäyttäytyminen tunnettiin ja tunnetaan. Nyt taas hänen mukaansa käytetään ”hämmästyttävää määrää erilaisia rakennusmateriaaleja”.

Teknologiauskoisessa maassa harvoin haikaillaan vanhan perään – pikemminkin aina on uskottu uuden tiedon ja menetelmien ratkaisevan niin vanhoja kuin uusiakin ongelmia.

Rakennusalalla sen sijaan on paljon vahvoja näkemyksiä rakentamisen tavoista, tekniikoista ja materiaaleista. Eri näkemyksillä on puolustajansa niin tutkimuksessa, suunnittelussa, käytännön tekemisessä, tuoteteollisuudessa kuin etujärjestöissäkin. On mielenkiintoinen kysymys, miksi rakentamisessa ei löydy konsensusta vaan pikemminkin käydään jatkuvaa kamppailua näkemysten välillä.

Kulloinenkin sääntely ja markkinat yleensä sitten päättävät, miten rakentamista käytännössä toteutetaan monien näkemysten keskellä. Kiinnostavaa on, pystyttäisiinkö suomalaisissa olosuhteissa ja nykyisten toimijoiden kesken ammentamaan menneestä mutta samalla luottamaan uuteen tutkimukseen ja teknologiaan. Kuka tai mikä yhdistäisi suomalaisen rakentamisen?

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Mikä yhdistäisi suomalaisen rakentamisen?”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi