Tutustu nyt Rakennuslehteen 3 kk veloituksetta!

Takana hurjat kaksi vuotta, mitä edessä?

Tietoa kirjoittajasta Tapio Kivistö
Päätoimittaja, tapio.kivisto@sanoma.com
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset
Kuuntele juttu

Rakennusalan suurtapahtuma Finnbuild toimii hyvin paitsi alan tapaamispaikkana myös omanlaisenaan suhdannemittarina. Keskustelut ja tunnelma kertovat paljon, missä rakennusalalla nyt mennään.

Viime viikolla järjestetty kolmipäiväinen tapahtuma Helsingin Messukeskuksessa kokosi lähes 20000 kävijää, mikä oli hieman enemmän kuin edelliskerran eli vuoden 2022 syksyn messuilla. Kävijämäärä ei siis kovasti kohonnut, mutta tunnelma oli selvästi enemmän koholla kuin pari vuotta sitten. Yli 450:n näytteilleasettajan osastoilla oli hyörinää, ja yleisilme oli myönteinen. Varsinkin verrattuna kahden vuoden takaiseen, jolloin alkuperäisestä lykätty Finnbuild päästiin toteuttamaan koronan jälkeisissä tunnelmissa.

Kaksi vuotta sitten rakennusala ja erityisesti asuntorakentaminen alkoivat syöksyä pitkän nousukauden jälkeen reippaaseen alamäkeen ja tunnelmat olivat hyvinkin epävarmat. Menossa tai edessä olivat tuolloin aiempaa huomattavasti kovempi inflaatio, Venäjän hyökkäyssodan vaikutukset ja korkojen nousu. Ei ollut helppoa – ja se näkyi Finnbuildinkin tunnelmissa vuonna 2022.

Kahden Finnbuildin välissä rakennusala on ollut lähes historiallisessa ravistuksessa. Yrityksiä on ajautunut ongelmiin ja konkursseihinkin, ja monet työntekijät ovat joutuneet lomautuskierteisiin tai menettäneet työpaikkansa. Työelämä on ollut monissa paikoissa rassaavaa, varsinkin jos kokemusta ei ole aiemmista suhdannelaskuista.

Tänä syksynä henki on jo toisenlainen kuin parina aiempana vuonna. Vaikka uudesta noususta ei vielä ole selviä merkkejä, pohja on mitä ilmeisimmin saavutettu.

Eli alaspäin tuskin mennään – jos maailmassa ei tapahdu jotain vielä dramaattisempaa – ja seuraavaksi suunta on rakentamisessa ylöspäin. Käänteen ajankohtaa arvuuttelevat nyt kaikki. Ennusteet povaavat vielä tulevaksi talveksi vaikeita aikoja, mutta sen jälkeen pitäisi helpottaa.

Rakentamisessa suhdannemuutokset ovat yleensä jyrkkiä. Kun vaihde taas laitetaan päälle, vauhti voi olla yllättävänkin kovaa, vaikka se voi juuri tästä hetkestä tarkasteltuna tuntua epäuskottavalta.

Mutta kuten kuluneet kaksi vuotta osoittavat, kahden Finnbuildin välissä voi tapahtua uskomattomia asioita.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Takana hurjat kaksi vuotta, mitä edessä?”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Tapio Kivistöhttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/tapio-kivisto/