Sisäilman toksisuustesti osoittautui taas huuhaaksi – vanha tutkimustuloskin kumottiin

Suomessa on pilvin pimein yrityksiä, jotka väittävät, että ne pystyvät erottelemaan testillään hometalon terveestä. Toistaiseksi lupaukset ovat olleet katteettomia. Ainoa tilastollisesti edes suuntaa antava tulos kumoutui uusintatestissä.

Juha Vinha ei ymmärrä miksi kosteusasioissa käydään riskirajoilla ja ohjeita korjataan vasta, kun jotain on jo tapahtunut

Professori Juha Vinha tunnetaan kansainvälisesti merkittävänä rakennusfysiikan kehittäjänä.  Käytännössä Tampere on viime vuodet vastannut lähes yksin rakennusfysiikan tutkimuksesta Suomessa.  Vinha on ottanut rohkeasti kantaa asioihin, jotka eivät ole olleet aina kaikkien mieleen.

Suomen kolmanneksi vanhimman museon korjauksessa on ollut monta yllätystä – ”On löytynyt kaikkea mahdollista”

Kuopion museon peruskorjaus- ja laajennushanke on siirtynyt rakennusvaiheeseen. Tavoitteena on palauttaa jugend-tyylinen rakennus alkuperäiseen asuun ja päivittää talotekniikka tähän päivään. Uudisrakennus Hila yhdistää museon kirjastoon.

Hometalon korjaus epäonnistuu usein – vaativinta on, jos samalla tehdään energiakorjaus

Mikrobivaurioituneiden rakennusten korjaamisesta on valmistumassa kauan kaivattu opas. Siinä korostetaan samalla sitä, että ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa korjata eikä yhteen kohteeseen sopiva tapa välttämättä sovi ihan toiseen ympäristöön. Opas varoittaa, että sekä yli- että alikorjaukset voivat tulla kalliiksi. Tärkeää korjauksen onnistumiselle on varmistaa oikeat painesuhteet rakennuksessa.

Muovimattojen aiheuttamat sisäilmaongelmat saattavat jäädä historiaan – tietovaje vaivaa suunnittelua ja asennusta

Helsingissä lokakuun alussa kokoontuneet yli 100 lattiapäällystämisalan ammattilaista olivat yhtä mieltä siitä, että ala tarvitsee lisää riippumatonta tutkimustietoa ja parempia ohjeita.