Olympiastadionin päällysteen asennus viivästyy, italialaiset asentajat eivät pääse nyt Suomeen

.

Havainnekuva uudistetusta Olympiastadionista.

Jo neljä vuotta jatkunut, teknisesti äärimmäisen vaativa ja monet vaikeudet voittanut Olympiastadionin peruskorjaus oli maaliskuun alkuun asti etenemässä aikataulussan. Nyt on kuitenkin lähes varmaa, ettei aliurakkana toteutettava juoksuratojen päällystysurakka pääse alkamaan aikataulun mukaisesti huhti-toukokuun vaihteessa.

”Mondo-päällyste on valittu teknisistä ja urheilullisista syistä, eikä sitä voi enää korvata muilla päällysteratkaisuilla. Vaikka Mondo-rullat saataneen aikataulun mukaisesti pääsiäisviikolla työmaalle, niin italialaiset asentajat eivät pääse ajoissa työmaalle karanteenin ja kiinni menneiden rajojen vuoksi”, kertoo Helsingin kaupungin Rakennuttaminen-palvelun projektipäällikkö Jukka Lallo.

Hän pitää silti toistaiseksi mahdollisena, että avajaispäivä on sovittu seitsemäs elokuuta; jalkapalloviheriön sekä uusien ja peruskorjattavien rakenteiden sekä tekniikoiden viimeistelylle ei ole hänen mukaansa vastaavia teknisiä tai toimituksellisia esteitä.

”Koronasta aiheutuvia riskejä ei tietenkään voi kiistää muiltakaan osin. Työvoimaresursseja tarvitsevia rakennustöitä on yhä jäljellä kaikilla osa-alueilla: sisällä muun muassa alakattotöitä, oviasennuksia, maalaus- ja sähkötöitä sekä ulkopuolella tehtävät pinnoitus- ja pihatyöt. Perusohjetta pysymisestä kosketusetäisyyttä kauempana toisista on vaikea soveltaa kaikkialla sataprosenttisesti, kun työntekijöitä on lähes viisi sataa. Näin ollen tartuntariski on väistämättä olemassa”, Lallo myöntää.

Kansallisuuksien kirjo

Jukka Lallo kertoo hankkeessa nyt noudatettavan käytäntöä, jonka mukaan yli kymmenen hengen kokoukset on vietävä läpi etänä sekä kaikista ylimääräisistä kokouksista ja tapaamisista on luovuttu. Muutenkin kaikille työmaalla työskenteleville on annettu koronaviruksen takia tarkennetut toimintaohjeet, joiden seuraamista noudatetaan ja valvotaan.

Lallo itse osallistui viimeksi Teams-yhteydellä yli kymmenhenkisen rakennuttajaryhmän kokoukseen, johon hän otti poikkeuksellisesti etäyhteyden; muutoin hän pyrkii tekemään työnsä työmaakonttorissa.

Ali- ja sivu-urakoitsijoiden työntekijöitä ja tavarantoimittajien asentajia tulee Uudenmaan ja pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Iso määrä työntekijöitä on ulkomailta.

”Työmaalla on kuultu hankkeen aikana kymmentä kieltä noin 50 eri kansallisuuden edustajilta”, Lallo kertoo.

Espanjalaiset ja portugalilaiset paikallavaluryhmät saivat osuutensa valmiiksi reilusti ennen koronapandemian puhkeamista, mutta varsinkin Suomen lähialueilta työntekijöitä Olympiastadionin työmaalla on yhteensä kolminumeroinen lukumäärä.

Rajojen sulkemisen jälkeen virolaisia työntekijöitä on toistaiseksi Lallon mukaan jäänyt työmaalta rajojen sulkemisen takia pois vain viisi, mikä näin suurella työmaalla on vähäinen määrä ottaen huomioon normaalit vuosilomat ja kausiflunssat.

Hankkeen toimihenkilöistä on muutama ulkomaanmatkan tai iän takia kotikaranteenissa. Työmaalla seurataan Lallon mukaan päivittäin kaikkien henkilöiden tilaa. Pääurakoitsijan seurannan mukaan yhtään ilmoitettua koronatartuntaa tai -epäilyä ei ole hankkeessa työskentelevien joukosta tiedossa.

”Koronavirus voi aiheuttaa työmaalle valmiuslaissa tarkoitetun poikkeuksellisen olosuhteen ja ylivoimaisen esteen töiden etenemiselle. Mahdolliset vaikutukset urakka-aikaan ja sen vaikutuksiin käsitellään erikseen sopimusten ja yleisten sopimusehtojen mukaan sen selvittämiseksi, mikä on koronan vaikutusta ja mikä ei. Toistaiseksi koronalla ei ole ollut mainittavia vaikutuksia työmaan aikataululliseen etenemiseen. Kaikki tekevät olosuhteet huomioon ottaen parhaansa, jotta hanke valmistuisi ajallaan”, Lallo toteaa.

Helsingin Sanomat kertoi 24.3., että Olympiastadionin korjaus ja uudisrakentaminen jatkuvat koronavirusepidemiasta huolimatta lähes ennallaan.

Stadionilla on yhä yli 400 työtekijää, jotka viimeistelevät rakennusta pienryhmissä. Parhaillaan asennetaan muun muassa ovia ja huolletaan nurmikkoa.

”Yritämme minimoida riskejä. Työntekijöiden kahvitauot ja ruokailut on porrastettu. Ruokalassa on harvennettu istuinvälejä. Työmaa on iso alue, ja 400 ihmistä häviää sinne helposti”, Stadion-säätiön kiinteistö- ja turvallisuuspäällikkö Ilkka Rautakivi sanoi.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Olympiastadionin päällysteen asennus viivästyy, italialaiset asentajat eivät pääse nyt Suomeen”

Jätä kommentti