Kokeile kuukausi maksutta

Katso tästä, millä hinnalla pankit myöntävät taloyhtiöille lainaa korjaushankkeisiin

Viime aikoina on keskusteltu taloyhtiöiden vaikeuksista saada lainaa korjaushankkeisiin.

Rakennuslehden ja HS:n pankeille tekemän kyselyn mukaan ongelmiakin on rahoituksen saamisessa, mutta kokonaisuutena tilanne näyttää valtaosin hyvältä etenkin pääkaupunkiseudulla. Rahan saatavuuteen vaikuttaa muun muassa yhtiön korjaushistoria ja sijoittajien osuus.

Kysyimme pankkien taloyhtiölainoista vastaavilta henkilöiltä, millaisella korkomarginaalilla asunto-osakeyhtiöt saavat rahoitusta korjaushankkeisiin.

Asiakaskohtaisen marginaalin suuruuteen vaikuttaa muun muassa taloyhtiön sijainti, koko, taloudellinen tilanne, tehdyt ja tulevat remontit, taloyhtiön arvo suhteessa lainaan, velkaantuneisuus, luototusaste ja sijoittajien osuus.

Lainarahan hinta ei ole oleellisesti muuttunut viime syksystä.

Kysely koski sekä energiakorjauksien että isompien, esimerkiksi putkiremonttien rahoitusta.

100000-200000 euron laina energiakorjauksiin, joilla vähennetään taloyhtiön energiankulutusta, prosenttia (suluissa viime lokakuun kyselyn arviot):

Aktia: 0,70 (0,65)

Nordea: 0,80 (0,80)

Hypo: 0,90-1,50 (0,90-1,50)

Danske Bank: 0,88 (0,95)

Op: 1,0 (1,0)

1-2 miljoonan laina esimerkiksi putkiremonttiin:

Aktia: 0,60-0,65 (0,60)

Nordea: 0,70 (0,70)

Hypo: 0,70-1,20 (0,70-1,20)

Danske Bank: 0,70 (0,70)

OP: 0,80 (0,70)

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Katso tästä, millä hinnalla pankit myöntävät taloyhtiöille lainaa korjaushankkeisiin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat