Porissa halutaan säilyttää Pietilöiden suunnittelema Himmeli – peruskorjauksen hintalappu 10 miljoonaa

Porin kaupunki ja kuntalaiset ovat molemmat yhtä mieltä siitä, että Vanhallakoivistolla sijaitseva palvelukeskus Himmeli on säilytettävä. Rakennuksen kunto osoittautui kuntotutkimuksessa odotettua paremmaksi, mutta se vaatii silti kalliin peruskorjauksen.

Kuva: Porin kaupunki / Johanna Kaukovaara

Vuosina 1988–1990 valmistunut Himmeli on arkkitehtipariskunta Raili ja Reima Pietilän suunnittelema.

Porin kaupungin omistama Sampolan Palvelukeskus oy teetti rakennuksessa kuntotutkimuksen. Sen tulokset osoittavat, että rakennus tarvitsee peruskorjausta, mutta se on ikäänsä nähden hyvässä kunnossa.

”Rakennuksen tiiviys yllätti kuntotutkijatkin. Lähtökohdat peruskorjaukselle ovat hyvät”, isännöitsijä Toni Wahlman sanoo kaupungin tiedotteessa.

Lämpö- ja vesijohdot ovat kunnossa. Sen sijaan muun muassa sähkö- ja it-laitteistoja sekä ilmanvaihtolaitteita ehdotetaan kuntotutkimuksessa uusittaviksi kokonaan. Vesikatto vaatii myös uusimista. Ikkunat ja ulko-ovet tulee vähintään kunnostaa.

Mikäli rakennus päätetään peruskorjata, luvassa on mittava remontti. Kustannusarvio riippuu monesta tekijästä, esimerkiksi siitä, pidetäänkö huoneet ennallaan ja uusitaanko hissit.

”Tämänhetkisen tiedon mukaan rakennuksen peruskorjaus nykyiseen käyttöön kustantaisi noin 10 miljoonaa euroa.”

Mahdollinen peruskorjaus tulee päätettäväksi sitten, kun päätökset rakennuksen tulevaisuudesta tehdään Himmeli-työryhmän loppuraportin jättämisen jälkeen.

Himmeli halutaan kaikkien kuntalaisten käyttöön

Kaupunginhallituksen nimeämä työryhmä ideoi Himmelin tulevaisuutta. Myös kuntalaiset antoivat joulukuussa avoimien ovien tapahtumassa ja digitaalisella ideointialustalla yli 170 ideaa. Koko rakennus halutaan ottaa aktiiviseen käyttöön ja sen toivotaan palvelevan kaikkia kuntalaisia.

”Työryhmä on jo työskentelyn alkuvaiheessa todennut, että Himmeli kokonaisuudessaan antaa erinomaisen mahdollisuuden ikäihmisten palvelujen toiminnalliseen kehittämiseen, mutta samalla kiinteistö voi tarjota kaikenikäisille kuntalaisille oman olohuoneen”, työryhmän puheenjohtaja Marjukka Palin kertoo.

Työryhmä on jättänyt väliraporttinsa Porin kaupunginhallitukselle, joka käsittelee sitä kokouksessaan 9. maaliskuuta. Loppuraporttinsa työryhmä jättää 31. toukokuuta mennessä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Porissa halutaan säilyttää Pietilöiden suunnittelema Himmeli – peruskorjauksen hintalappu 10 miljoonaa”

Vastaa