VR Track sai 60 miljoonan euron kunnossapitosopimuksen Ruotsista

VR Track Oy (ent. Oy VR-Rata Ab) on saanut Ruotsin keskiosassa sijaitsevan lähes 900 kilometrin pituisen Mittbanan-radan kunnossapitosopimuksen. Viiden vuoden sopimus alkaa kesäkuusta 2011. Lisäksi sopimukseen sisältyy optio kahdesta lisävuodesta vuosi kerrallaan. Radan käyttö- ja kunnossapitopalvelut sisältävä sopimus merkitsee työtä yli 70 hengelle vähintään viideksi vuodeksi. Ruotsin rautatieverkostosta vastaavan Trafikverketin kanssa tehdyn sopimuksen arvo on 60 miljoonaa euroa.

Lapuan NovaPark-kauppakeskus toteutetaan yli kolme kertaa isompana

Skanskan Lapualle suunnittelema NovaPark on kasvamassa uusiin mittoihin hankkeen herättämän suuren kiinnostuksen vuoksi. Kauppakeskuksesta on tulossa noin 40 000 kerrosneliön laajuinen eli yli kolme kertaa suurempi kuin alkuperäisessä suunnitelmassa. Skanskalla on Lapuan kaupungin kanssa maankäyttösopimus, jossa on rakennusoikeutta parinkymmenen hehtaarin kokoiselle alueelle kaikkiaan noin 60 000 kerrosneliötä. Uudet suunnitelmat kauppakeskuksesta julkaistaan vuoden 2011 alussa.

Honkasuon ekotehokkaalle kaupunkikylälle neljä toteuttajaa

Helsingin kaupungin kiinteistölautakunta on valinnut tontinvarauskilpailun perusteella neljä toteuttajaa Honkasuon ekotehokkaalle kaupunkikylälle. Vuokrattavia pientalotontteja on yhteensä 25. Oy Timber Frame Ltd saa toteutettavakseen 14 erillispientalotonttia. Rakennus-Sauma Komulainen Ky ja Kuhmon Puuelementti Oy saavat yhdessä toteutettavakseen kahdeksan rivitalotonttia ja Finndomo Rakennus Oy kolme. Kilpailuun jätettiin määräaikaan mennessä yhteensä neljä ehdotusta.

Skanska sai Hyvinkään sairaalan laajennusurakan

Skanska on solminut HUS-Kiinteistöt Oy:n kanssa sopimuksen Hyvinkään sairaalan päivystysalueen kunnostamisesta ja laajentamisesta. Hanke käsittää sydänvalvontayksikön tilojen kunnostuksen sekä tehostetun valvonnan osaston ja päivystysalueen peruskorjauksen ja laajentamisen. Uusi akuuttisairaala rakennetaan olemassa olevan rakennuksen yhteyteen. Urakkasumma on reilut 4 miljoonaa euroa.

Destian ja tsekkifirman yhteenliittymälle Karhusaaren metrotunneliurakka

Länsimetron hallitus on päättänyt Destia Oy:n ja tsekkiläisen Metrostav a.s.:n muodostaman työyhteenliittymä METRO:n valinnasta Karhusaaren metrotunneleiden urakoitsijaksi. Urakka käsittää kahden noin 1,3 kilometrin pituisen rinnakkaisen metrotunnelin louhinnan Helsingin ja Espoon rajalta Keilaniemeen. Urakan arvo on reilut 15 miljoonaa euroa.

NCC myi Pilke-toimitalon saksalaissijoittajalle

NCC Property Development Oy on myynyt Vantaan Aviapoliksessa sijaitsevan Pilke-toimitalon saksalaiselle kiinteistösijoitusyhtiö Union Investment Real Estate GmbH:lle. Kauppahinta oli noin 17,8 miljoonaa euroa. Hintaan sisältyy 130 autopaikkaa. Pilke on Airport Plaza Business Parkin kolmannen vaiheen ensimmäinen toimitalo. Helmikuussa 2011 valmistuvassa toimitalossa on vuokrattavaa pinta-alaa lähes 5 000 neliötä.

Lujatalo urakoi Vitapoliksen ensimmäisen hoivakodin

Muuramessa sijaitsevan Vitapolikseksi nimetyn alueen ensimmäisen uuden hoivakodin rakennustyöt on aloitettu. Syyskuussa 2011 valmistuvaan hoivakotiin tulee yhteensä 60 paikkaa. Rakennuksen kokonaispinta-ala on noin 2 500 neliömetriä ja kustannusarvio 6,5 miljoonaa euroa. Hoivakodin pääurakoitsijana toimii Lujatalo Oy.

Skanska urakoi Att:lle puisia pientaloja Myllypuroon

Skanska Talonrakennus Oy ja Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimisto (Att) ovat tehneet aiesopimuksen puisten pientalojen toteuttamisesta Helsingin Myllypuroon. Skanska vastaa suunnitteluttamisesta ja rakentamisesta ja Att rakennuttamisesta sekä myynnistä. Sopimus kattaa noin 110 vapaarahoitteista ja hitas-omistusasuntoa. Pääosin pari- ja erillistaloihin toteutettavien 80-120-neliöisten asuntojen yhteispinta-ala on 12 500 kerrosneliömetriä. Ensimmäisten hitas-asuntojen rakentaminen alkaa syksyllä 2011.