Turun Kirjastosilta valittiin vuoden 2014 sillaksi

Turun tuomiokirkon läheisyyteen Aurajoen yli rakennettu Kirjastosilta on voittanut Vuoden Silta 2014 -palkinnon. Kevyen liikenteen sillan on suunnitellut Insinööritoimisto Pontek Oy ja urakoinut Insinööritoimisto Seppo Rantala Oy. Samalla myönnettiin erityiskunniamaininta WSP Finland Oy:n suunnittelemalle Tran Thi Ly -vinoköysisillalle Da Nangissa Vietnamissa. Palkinnot jaettiin Infra 2014 -tapahtumassa Helsingissä 4. maaliskuuta.

Kuinka paljon rakentamisen toimihenkilöt tienaavat? – Katso taulukko

Rakentamisen toimihenkilöiden säännöllisen työajan kuukausiansiot nousivat keskimäärin 4,4 prosenttia lokakuusta 2012 lokakuuhun 2013 ulottuvalla jaksolla. Samaan aikaan alan ylempien toimihenkilöiden palkat kohosivat 4,1 prosenttia. Rakentamisessa kaikkien toimihenkilöiden keskiansio oli 4 033 euroa kuukaudessa. Luvut ilmenevät Elinkeinoelämän keskusliiton kuukausipalkkatilastosta.

Tengbom Eriksson Arkkitehdit sai ison suunnittelusopimuksen Vietnamista

Tengbom Eriksson Arkkitehdit suunnittelee uuden ekokylän Vietnamiin, Hanoin länsipuolelle. Ekokylään tulee asuntoja noin 2 000 asukkaalle, työpaikkoja sekä loma- ja turistikeidas. Noin 200 hehtaarin kokoisen ekokylän yhteyteen suunnitellaan myös noin 500 hehtaarin kokoinen ekologinen maatalousalue.

Pöyry käänsi tuloksensa voitolliseksi myymällä pääkonttorinsa

Konsulttiyritys Pöyryn liikevaihto supistui sekä viime vuoden viimeisellä neljänneksellä että koko vuonna 2013. Yhtiö onnistui kuitenkin kääntämään tuloksensa sekä vuosineljännestasolla että koko vuoden osalta voitolliseksi. Tosin tulos olisi jäänyt edelleen tappiolliseksi ilman viimeisellä neljänneksellä toteutettua Vantaan toimistokiinteistön myyntiä, jolla oli 13,8 miljoonan euron positiivinen vaikutus liikevoittoon.

Pohjola-taloa kehitetään Helsingissä – ideoita haetaan arkkitehtuurikilpailulla

Helsingin Munkkivuoressa sijaitsevalle vakuutusyhtiö Pohjolan entiselle pääkonttorille ja sen lähiympäristölle suunnitellaan uudenlaista käyttöä. Talon omistava yhdysvaltalainen kiinteistösijoitusyhtiö W.P. Carey, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto ja rakennusyhtiö SRV ovat käynnistäneet arkkitehtuurikilpailun ideoiden löytämiseksi kaavoitusta varten. Kilpailuun on kutsuttu kuusi suomalaista arkkitehtitoimistoa.

Lahden Merrasjärven asuinkorttelin suunnittelukilpailun voitti Stara

YIT:n yhteistyössä Lahden kaupungin kanssa järjestämän kutsukilpailun asuinkerrostalokorttelin suunnittelemiseksi Merrasjärven eteläpuolelle on voittanut Arkkitehtitoimisto Ahonen & Kangasvieri Oy ehdotuksellaan Stara. Kilpailulautakunnan mukaan voittajaehdotus tarjoaa monimuotoisuutta taloryhmien koon, kattomuotojen, materiaalien, värityksen ja sijoittelun suhteen. Kaikista asunnoista avautuu viihtyisä pihanäkymä.