Uponor tutki pientaloasiakkaiden tyytyväisyyttä putkiremonttiin

Uponor on tutkinut asiakkaiden tyytyväisyyttä vajaa kaksi vuotta käytössä olleeseen Pientalon käyttövesiremontti -konseptiin. Remontteja toteuttavan palveluverkoston toimintaa seurataan keräämällä asiakaspalautetta henkilöiltä, joiden taloissa on tehty putkiremontti. Kysely lähetettiin 500 remontin teettäneelle. Yli yhdeksässä kymmenestä kohteesta oltiin tyytyväisiä toimintamalliin.

Consti taas yrityskaupoilla – nyt vuorossa PutkiReformi

Korjausrakennusyritys Consti Yhtiöt ostaa PutkiReformi Oy:n, joka on valtakunnallisesti toimiva putki- ja viemärisaneerauksen erikoisosaaja. PutkiReformi käyttää saneerauksissa perinteisiä menetelmiä nopeampia putkitus-, pinnoitus- ja sukkasujutusratkaisuja. Vuonna 2009 yrityksen liikevaihto oli noin 10 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä noin 70. Jan-Erik Luther jatkaa PutkiReformin johdossa sekä yhtenä Consti Yhtiöiden omistajista.

Kokonaisenergiankulutus ohjaa rakentamista vuonna 2012

Tulevien energiamääräysten keskeisin ajatus on  raja-arvojen asettaminen rakennuksen kokonaisenergiankulutukselle. Tavoitteena on  parantaa uudisrakennusten energiatehokkuutta 20 prosentilla. Uutta on myös energiamuotojen käytön ohjaus eli sähkölämmityksen rankaisu ja uusiutuvan energian käytön suosiminen. Rakennusosakohtaisiin u-arvoihin tai ilmanvaihdon lämmöntalteenottovaatimuksiin ei tule kiristyksiä. Niiden kompensaatiomahdollisuuksiin tehdyt rajoitukset poistuvat kokonaan.

Halton Puzairilta keskuspölynpoistojärjestelmä hotelliin Berliinissä

Halton-konserniin kuuluva keskuspölynpoisto- ja silppuri-imurijärjestelmiin keskittynyt Halton Puzair on toimittanut keskuspölynpoistojärjestelmän Scandic Berlin Potsdamer Platz -hotelliin. Hotelliin toimitettu laaja järjestelmä mahdollistaa 18 yhtäaikaista käyttäjää. Berliinin keskustassa oleva hotelli avataan lokakuussa 2010.

Iäkkäiden vapautus jätevesien käsittelystä etenee eduskuntaan

Hallitus esittää eduskunnalle, että yli 68-vuotiaat asukkaat vapautettaisiin haja-asutusalueilla jätevesien käsittelystä. Myös vähätuloiset, pitkäaikaistyöttömät ja pitkäaikaissairaat voisivat tietyin ehdoin saada viiden vuoden vapautuksen. Ympäristönsuojelulain muutos on tarkoitus saada voimaan ensi vuoden alusta.

Paula Lehtomäki: Kaksi vuotta lisäaikaa jätevesien puhdistamiseen

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.) esittää kahden vuoden jatkoa kiistellyn haja-asutusalueiden jätevesiasetuksen siirtymäaikaan. Uudet puhdistusvaatimukset olisi täytettävä vuoden 2015 loppuun mennessä. Lehtomäki muistuttaa, että kiinteistön haltija voi myös lykätä vaadittuja parantamistoimia neljällä vuodella tekemällä kuntaan perustellun ilmoituksen.

Mari Kiviniemi lupaa jätevesiasetukseen täsmennyksiä

Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) lupaa, että rajusti arvosteltuun haja-asutusalueiden jätevesiasetukseen tehdään joitakin korjauksia. Kiviniemi sanoi Ylen Pääministerin haastattelutunnilla, että ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.) antaa lähiviikkoina esityksen asetusmuutoksesta, jossa pystytään täsmentämään joitakin ongelmakohtia. Kokonaan kiisteltyä asetusta ei kumota.

LVI-Helin ostaa Lännen ilmatekniikan

Euralainen LVI-Helin Oy ostaa raumalaisen Lännen ilmatekniikka Oy:n koko osakekannan. Raumalaisyhtiö toimii ilmastoinnin, jäähdytyksen, lämpöpumppujen, ilmastointihuollon ja lvi-alan konsultointitehtävien alalla. Yrityskaupan myötä Lännen ilmatekniikasta tulee LVI-Helinin tytäryhtiö. Lännen ilmatekniikan toimitusjohtajana jatkaa Heikki Otamo. Yhtiön työntekijöiden asemaan omistajavaihdoksella ei ole vaikutuksia.