Sähkö-Aro palkittiin henkilöstön osaamisen kehittämisestä

Sähköalan koulutus- ja tutkimussäätiö on myöntänyt vuoden 2009 koulutuspalkinnon helsinkiläiselle Sähkö-Aro Oy:lle. Sähkö-Aro on kehittänyt henkilöstönsä osaamista luomalla oman, räätälöidyn koulutusjärjestelmän, Aro Akatemian. Vuonna 2008 alkaneen Aro Akatemian tavoitteena on koko henkilöstön systemaattinen osaamisen kehittäminen.

Vallox sai tunnustuspalkinnon innovoinnista

Teknologiasta Tuotteiksi -säätiön vuoden 2009 tunnustuspalkinnon on saanut Vallox Oy innovaatioiden ansiokkaasta tuotteistamisesta kansainvälisillä markkinoilla. Tunnustuspalkinnon arvo on 15 000 euroa. Lisäksi säätiö palkitsi kunniakirjalla Kuopion yliopiston Ympäristötieteen laitoksen ja Savon Ammatti- ja aikuisopiston yhteistyönä toteuttaman IV-puhtaaksi-hankkeen, jonka tavoitteena on luoda ilmanvaihtojärjestelmien puhdistusalan osaamiskeskus. Palkinnot jaettiin Kiinteistöjen sijoitus-, rahoitus- ja kehitysliiketoiminnan vuosiseminaarissa Hämeenlinnan Aulangolla 12. marraskuuta.

Talotekniikassa korjausrakentaminen vetää, uudisrakentaminen ei

Talotekniikan suhdannetilanteessa jo viime keväänä havaittu kaksijakoisuus on säilynyt myös syksyllä. Korjausrakentaminen työllistää hyvin, kun taas uudisrakentamisessa näkyy varsin vähän piristymisen merkkejä ja nekin ovat pieniä. Tilauskirjat ohenevat ja alan työllisyys heikkenee edelleen. Nousussa ovat vain työvoiman ja tarvikkeiden hinnat. Nämä seikat käyvät ilmi Talotekniikkaliiton tuoreesta suhdannekyselystä.

Kartellisakot painoivat Lemminkäisen tuloksen tappiolle heinä-syyskuussa 2009

Lemminkäisen liikevaihto kutistui kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä 13,2 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta. Samalla yhtiön tulos painui tappiolliseksi, mutta sen takana oli korkeimman hallinto-oikeuden syyskuussa asfalttikartellista yhtiölle määräämä seuraamusmaksu. Ilman sakkoja Lemminkäisen tulos olisi ollut selvästi voitollinen, mutta olisi jäänyt vertailujaksoa heikommaksi. Tilauskanta oli syyskuun lopussa neljänneksen pienempi kuin vuotta aiemmin. Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki piti yhtiön kolmosneljännestä taantumasta huolimatta liiketoiminnallisesti hyvänä.