Uutiset
Kylmätekniikan yritys valtaa Kaakkois-Suomen markkinoita yrityskaupalla
MV-Jäähdytys oy ottaa merkittävän kasvuaskeleen itäisessä Suomessa. Yrityskauppojen myötä JV Jäähdytysvoima oy, Karjalan Kylmähuolto oy ja Coolref oy liittyvät MV:n tiimiin.
Työmaavarkauksien määrässä yllättävän raju muutos – ”Näissä rikoksissa on tyypillistä, että pitäisi olla myös ’luukuttaja'”
Tyypillisesti työmaavarkauksien määrään vaikuttavat osaltaan metallien hinnat.
Opiskelijoiden 72 tunnin liikennehaaste ratkesi – ”Voittajajoukkueen työssä oli visionäärisyyttä”
Tänä vuonna mukana kisassa oli poikkeuksellisesti kaksi kaupunkia.
Metrosiltaan toteutetaan miljoonien peruskorjaus
Hanke on tarkoitus toteuttaa vuoden 2025 aikana.
Anturiyritys Matolog tähyää maailmalle, mutta helppoa se ei ole – ”Ei ole koskaan ulkona aamulla jonossa ostajia”
Peikon perustaja Jalo Paananen on mukana useammassa tiensä alussa olevassa yrityksessä. Matolog on yksi niistä.
Tehan lupaa jatkaa urakoitaan – kesken yhteensä yhdeksän siltakohdetta
Ely-keskus kertoo tiivistäneensä töiden valvontaa ja pitävänsä yhteyttä urakoitsijaan päivittäin.
Hiilineutraaliustyötä Lahdessa – purkumateriaalit puristuivat julkiskalusteiksi
Pilotointien avulla pyritään löytämään toimivia ja skaalautuvia ratkaisuja, joilla edistetään rakentamisen kiertotaloutta myös käytännössä.