Tutustu nyt 1 kk veloituksetta!

Skanska rakentaa Henki-Fennialle vuokratalon Jyväskylän Lutakkoon

Skanska rakentaa Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennialle 39 vuokra-asunnon kerrostalon Jyväskylän Lutakkoon. Rakennus nousee Schaumanin puistotien ja Jontikan risteykseen. Rakennustyöt ovat jo käynnistyneet maanrakennus- ja perustustöillä. Asunnot valmistuvat tammikuussa 2011.

Skanska rakentaa Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennialle 39 vuokra-asunnon kerrostalon Jyväskylän Lutakkoon. Rakennus nousee Schaumanin puistotien ja Jontikan risteykseen. Rakennustyöt ovat jo käynnistyneet maanrakennus- ja perustustöillä. Asunnot valmistuvat tammikuussa 2011.

Kuuntele juttu

”Sijainti on erinomainen, sillä meitä kiinnostaa Jyväskylä kasvukeskuksena ja Lutakkoa voi pitää yhtenä kauneimmista kerrostaloalueista koko Suomessa. Hanke sopii hyvin sijoitusstrategiaamme, johon kuuluu vuokra-asuntojen tuottaminen ja pitkäaikainen omistaminen. Näiden vuokra-asuntojen rakentamisen on osittain mahdollistanut valtion elvytyspakettiin kuuluva korkotuki”, Fennian ja Henki-Fennian kiinteistösijoitusjohtaja Timo Rantala kertoo.

Skanska on ollut vuodesta 1998 lähtien vahvasti mukana kehittämässä Lutakon asuinaluetta ja rakentanut sinne noin 700 asuntoa.

”Uuden Lutakon hankkeen lisäksi Skanskalla on Jyväskylässä parhaillaan rakenteilla sata asuntoa. Mannilaan on tulossa 34 asumisoikeusasuntoa ja Korteniittyyn 66 asumisoikeusasuntoa. Lisäksi olemme käynnistämässä asumisoikeustaloa Savelan alueelle, johon on suunnitelmissa myös vapaarahoitteisten asuntojen rakentaminen. Nämä hankkeet ovat erittäin tärkeitä työllisyyden kannalta”, Skanskan aluejohtaja Jorma Mustakangas toteaa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Skanska rakentaa Henki-Fennialle vuokratalon Jyväskylän Lutakkoon”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat