Kalajoen Hiekkasärkille kaavaillaan jättiareenaa
Kalajoen Hiekkasärkille Pohjois-Pohjanmaalle suunnitellaan jättimäistä Sun Arena -monitoimihallia. Peräti 4,6 hehtaarin kokoisessa hallissa on tarkoitus järjestää ympäri vuoden muun muassa urheilu- ja kulttuuritapahtumia. Hankkeen kustannusarvio on 45 miljoonaa euroa.
Kalajoen Hiekkasärkille Pohjois-Pohjanmaalle suunnitellaan jättimäistä Sun Arena -monitoimihallia. Peräti 4,6 hehtaarin kokoisessa hallissa on tarkoitus järjestää ympäri vuoden muun muassa urheilu- ja kulttuuritapahtumia. Hankkeen kustannusarvio on 45 miljoonaa euroa.
Kalajoen kaupunginhallitus on tehnyt monitoimihallin tontista esisopimuksen, jonka mukaan kaupunki luovuttaa hallin käyttöön 50 hehtaaria maata käytännössä ilmaiseksi eli yhdellä eurolla. Kaupan ehtona on, että monitoimihalli rakennetaan. Sopimus vaatii vielä valtuuston hyväksynnän.
-Jos hanke toteutuu ja menee eteenpäin, se olisi parasta, mitä Hiekkasärkkien alueella on tapahtunut, Kalajoen kaupunginjohtaja Jukka Puoskari luonnehtii.
Hankkeen idean takana on kalajokisen yhtiön Westend Estaten kehitysjohtaja Juha Hannula. Hankkeen selvitystyössä ovat olleet mukana muun muassa Pohjois-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan liitot sekä Ylivieskan seutukunta.
Rahat hankkeelle vielä puuttuvat. Hannulan mukaan rahoitusta tarvitaan rakentamiseen niin valtiolta kuin yksityisiltä sijoittajilta.
-Urheilun osuus kustannuksista on noin 14 miljoonaa euroa. Se on erotettu messu- ja musiikkitapahtumia järjestävästä bisnespuolesta.
Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, rakennustyöt alkavat ensi vuonna.
Hiihtoa kolmessa kerroksessa
Hannula kertoo, että monitoimihalliin on suunnitteilla kilpailu- ja harrastusolosuhteet mittavalle lajivalikoimalle. 200 metriä pitkään ja 100 metriä leveään halliin mahtuisivat niin jääkiekon pelaajat kuin ratsastajatkin. Hiihtäjät hiihtelisivät hallissa kolmessa kerroksessa.
-Hallissa voisi yhtä aikaa hiihtää, pikaluistella, taitoluistella ja pelata jääkiekkoa. Lisäksi siellä olisi vielä sisäurheiluhalli.
Hannulan mukaan hallissa olisi mahdollista järjestää myös kansainvälisiä kilpailuja.
-Sillä ei ole mitään merkitystä, onko tällainen huippu-urheilupaikka täällä Kalajoella vai esimerkiksi Helsingissä. Ei tänne tulla kerrostaloja katselemaan. Tänne tullaan hyvien olosuhteiden takia, Hannula vakuuttelee suurhankkeen epäilijöille.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Kalajoen Hiekkasärkille kaavaillaan jättiareenaa”